IDENTITEETTI

KASVATUS JA IDENTITEETTI

Identiteetin rakentumista koskeva tutkimus Suomessa ja kansainvälisesti osoittaa lapsen tulkintoja tekeväksi, aktiiviseksi ihmiseksi jo varhaisvuosista alkaen.

Kotona, varhaiskasvatuksessa, koulussa ja nuorten parissa identiteetin rakentumista voi tukea monin tavoin. Oman elämäntarinan monipuolista muotoilua voi harjoittaa vuorovaikutuksessa arjen pienissä hetkissä, mutta siitä voi tehdän myös laajempia elämää koskettavia teemoja kasvun eri paikoissa. Yksinkertaisinta on tarjota kasvavalle ihmiselle runsasta kielellis-sosiaalista kasvuympäristöä, puhua kokemuksista yhdessä ja toiseksi elämää voidaan tarkastella katsoen menneestä tulevaan esimerkiksi elämänkaaren avulla. Tarkoituksena on tarjota monipuolisia identiteetin rakentamisen taitoja ja yksi niistä on lukutaito.

Olen maailman kenties ainut identiteettipedagogi, ja olen ottanut elämäntehtäväksi tehdä tätä kasvatuksen identiteettinäkökulmaa monipuolisesti tunnetuksi.

PERUSOPETUS, IDENTITEETTI JA TARINALLISUUS

Käytössä olevan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) näkökulmasta tarinallinen ote opetuksessa toimii erinomaisesti missä tahansa oppiaineessa, myös yksittäisten tietojen opettamisessa sekä ilmiöpohjaisten ja monialaisten opetusjaksojen suunnittelussa. Lisäksi näissä perusteissa oppilaan identiteetin rakentuminen nousi aiempaan (2004) verraten huomattavasti merkittävämmäksi opetuksen ja kasvatuksen tavoitteeksi.

Pisa-tutkimuksen tulokset osoittavat tarvetta pedagogiikalle, joka tukee yhä tasa-arvoisemmin jokaisen oppilaan mahdollisuuksia menestyä sekä osaamisessa että elämäntaidoissa ja erityisesti lukutaidossa, jota pidän keskeisenä identiteettiä rakentavana elämäntaitona. Identiteettiä tietoisesti tukeva pedagogiikka on mahdollisuus lähentää oppimista ja elämää toisiinsa.

Tarinallinen opetus ja kasvatus tukevat erityisesti identiteetin rakentumista, laaja-alaista osaamista sekä merkityksellisten suhteiden synnyttämistä opetuksen keskiössä oleviin asiasisältöihin. Omaa opetusta voi kehittää yksinkertaisimmillaan pedagogisena tausta-ajatteluna, kun lisää omaa ymmärrystä siitä, mitä oppilaan identiteetin rakentuminen koulussa tarkoittaa, ja miten opettaja voi sitä tietoisesti ja aktiivisesti tukea. Välttämättä siten juuri narratiivisen opetuksen omaksuminen omaksi opetusfilosofiaksi ei ole tarpeen, mutta narratiivisuuden merkityksen ymmärtäminen opetuksessa lisää opettajan mahdollisuuksia pedagogisesti.

Oppiessaan oppilas rakentaa identiteettiään, ihmiskäsitystään, maailmankuvaansa ja -katsomustaan sekä paikkaansa maailmassa. Samalla hän luo suhdetta itseensä, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan, luontoon ja eri kulttuureihin. Oppimisesta syrjäytyminen merkitsee sivistyksellisten oikeuksien toteutumatta jäämistä ja on uhka terveelle kasvulle ja kehitykselle. Perusopetus luo edellytyksiä elinikäiselle oppimiselle, joka on erottamaton osa hyvän elämän rakentamista.

(POPS, 2014, 15.)

Identiteetti on ilmiö, johon voi sitoa erilaisia kasvatus-, opetus- ja oppimiskokonaisuuksia – tai sitten arjen pieniä yksityiskohtiakin. Miten – se jää kasvattajan ja opettajan pedagogiseksi ratkaisuksi.

Kasvatuksen ja opetuksen järjestämisen lähtökohtien myötä identiteetin rakentumiseen liittyvät tavoitteet koulussa ovat lähes itsestäänselvyyksiä. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (POPS, 2014) huomioi oppilaan identiteetin rakentumisen laajemmin eri oppiaineissa ja useammin kuin koskaan aikeisemmin (vrt. POPS, 2004). Nykyisessä asiakirjassa tunnustetaan lisäksi identiteetin rakentumisen ja oppimisen yhteyksiä sekä ymmärretään identiteetin rakentuvan vastavuoroisessa suhteessa ihmisiin ja ympäristöön.

Pääasiassa identiteetti mainitaan kuitenkin edelleen vain kieli- ja kulttuuri-identiteettinä, ja sen ilmenemistä kuvataan esimerkiksi oman, sukupuolisen, alueellisen tai myönteisen identiteetin rakentumisena, kehityksenä, vahvistumisena, syvenemisenä ja muotoutumisena (POPS 2014, 2 ). Identiteetti-käsitteen monimerkityksinen maininta selittyy jossain määrin sillä, että sitä voidaan tarkastella niin monesta näkökulmasta (ks. esim. Ropo, 2015). Tämä vaikeuttaa identiteetin rakentumisen hahmottamista pedagogisena ilmiönä. Siksi on myös mahdollista, että identiteettiä tukevat aihesisällöt pirstaloituvat yksittäisillä oppitunneilla käsiteltäviksi sisällöiksi tai jäävät vain tiettyjen oppiaineiden tavoitteiksi käytännön opetustyössä.

Jotta tältä vältyttäisiin, on tärkeää ymmärtää, mitä identiteetti tarkoittaa. Siihen auttaa narratiivinen eli tarinallinen näkökulma. Se on paitsi ihmisen kehityksen ja kasvun sekä oppimisen kokonaisuutta käsittävä, myös elämää ajallisesti ja elämänhistoriallisesti ymmärtävä. Identiteetti antaa vastauksia kokemukseen omasta itsestä se myös selittää yksilön suhdetta ympäröivään maailmaan, muihin ja opittaviin asioihin. Oppimisella on kasvun ja kehityksen rinnalla merkittävä rooli, sillä oppiminen mahdollistaa itsensä paikantamisen maailmassa. Identiteetin rakentumisessakin painottuu laaja-alaisuus, mitä korostetaan myös opetussuunnitelman perusteissa (POPS, 2014).

Narratiivisen identiteetin nähdään rakentuvan tarinallisesti, kertomusten muotoilemana ja elämäkerrallisena. Tällöin merkitykselliset kokemukset alkavat tiivistyvä identiteetin muotoiluksi erityisesti nuoruudessa. (ks. McAdams, 1993; Ropo, 2009; 2015.) Tällaisten kertomusten muotoutuminen on kuitenkin ymmärrettävissä elämänmittaisena prosessina, joka alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elämän loppuun saakka. Lisäksi narratiivisen identiteetin rakentumista voidaan tarkastella sosiaalisena prosessina, jossa jo varhaislapsuus ja sen kerrontaympäristöt nähdään osallisina identiteettikertomusten rakentumiseen (esim. Puroila & Estola, 2014). On myös selvää, että kertomuksellisen identiteetin rakentumista tukevat esimerkiksi muistin ja kielen sekä kerrontataitojen kehitys. (ks. katsaus Huttunen, 2013).

Kouluikäisenä lapsi pystyy kielellisesti tulkitsemaan hänelle tapahtuvia asioita sekä muistamaan niitä yhä pidempien aikojen päähän, jopa elämänsä loppuun saakka. Siten jotkin koulukontekstissa syntyneet kertomukset muokkaavat tai sulautuvat osaksi yksilön identiteettiä, hänen kerronnallista tulkintaansa itsestä ja maailmasta.

Perusopetuksen tehtävää mukaillen narratiivisella identiteetillä tarkoitetaan oppilaan prosessointia siitä, kuka hän on, mistä hän tulee, minne hän kuuluu, mitä kaikkea hänestä voi tulla, ja miten koulussa opetettavat asiat liittyvät hänen kasvun, kehityksen, elämän ja kulttuuristen sidonnaisuuksien kannalta tärkeisiin tietoihin tai taitoihin.

Artikkeleita ja muuta materiaalia:

Kieliverkoston artikkeli: Monikielinen lukutaito identiteettityön ja osallisuuden tukena

Tutkimusartikkeli: Life story pedagogy for identity – through linguistic and cultural recognition to participation and equity

Podcast – kuuntele identiteetistä ja oppimisesta opettajien keskusteluna!

Oppilaan narratiivisen identiteetin rakentumisen tukeminen perusopetuksessa  

Maahanmuuttajuus – vain pala identiteettiä

Kielen moninainen merkitys kotoutumisessa, identiteetissä ja osallisuudessa

Tarinan voima opetuksessa

Narratiivisten identiteettiprosessien kehittyminen varhaislapsuudesta nuoruuteen

Identiteetti on ilmiö – tunne- ja vuorovaikutustaidot monitasoisen identiteetin osana

Identiteettiä koulukasvatuksen haasteissa

Tieto ja identiteetti tarinaan kiedottuna samankaltaisuutena

Olipa kerran Maa – tarinallisen identiteetin ja tietämisen olemuksesta

Oppilaan identiteetin rakentumisen tunnistaminen perusopetukseen valmistavassa opetuksessa

Puheenvuoroja narratiivisuudesta opetuksessa ja oppimisessa

%d bloggaajaa tykkää tästä: