Nina Maunu, yhdessä Raija Airaksisen innovatiivisen sparrauksen kanssa, on kirjoittanut kirjan, jonka olisin toivonut saavani käteeni jo yli vuosikymmen sitten, kun suunnittelin ensimmäistä omaa tarinallista kokonaisuutta kakkosluokkalaisten isoon projektiin. Kirja on pullollaan harjoituksia kielenoppimiseen sen innostavassa, toiminnallisessa muodossaan. Harjoitukset ovat selkeitä, toimivia ja toteutettavissa ja sovellettavissa eri-ikäisten oppijoiden opetukseen. Suunnitelmia lukiessa voi vakuuttua siitä, mitenJatka lukemista ”Tarinallista toiminnallisuutta kielenoppimiseen”
Kategoria-arkisto:Tarinallisuus opetuksessa
Nina Maunu luki kirjani Tarinan voima opetuksessa
Käy kurkkaamassa, mitä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, toiminnallisen kielenoppimisen puolestapuhuja Nina Maunu, kirjoittaa kirjasta Tarinan voima opetuksessa. Hänen bloginsa tähän tektstiin pääset tästä. Kiitos, Nina, sanoistasi! Luulisi siis oman kokemukseni ja koulutukseni perusteella, että tarinallisuus opetuksessa on luontevaa ja jatkuvasti opettajilla käytössä. Kuitenkin tälle teokselle oli kyllä tilaus. En ole aiemmin törmännyt teokseen, jossa tarinallisuuttaJatka lukemista ”Nina Maunu luki kirjani Tarinan voima opetuksessa”
Tarinan voima opetuksessa -kirjan näytesivut
Miksi identiteetin rakentumisen ohjaaminen on opetuksen ja kasvatuksen tehtäviä? Miten identiteetin rakentumista voi ohjata, opettaa ja oppia? Käy kurkkaamassa kirjani näytesivut täältä. Kirjan voi tilata alennushintaan täältä.
Mitä identiteettipedagogi kertoo podcastissa identiteetistä, osallisuudesta, kiusaamisen ehkäisystä, tarinallisuudesta, itsestään? Kuuntele podcast täältä.
Kollegani Mauri Laakso kutsui minut mukaan podcast-kokonaisuuteen valovoimaisten kasvatus- ja opetusalan asiantuntijoiden Maria Uotilan, Taina Huttusen ja Johannes Ruohon kanssa. Olemme kaikki opettajia, mutta meitä yhdistää moni muukin asia, minkä huomasimme yhteispodcastissamme. Sain omassa haastattelussani puhua identiteetin rakentumisesta ja tarinallisuudesta Maurin ohjaamana. Käy kuuntelemassa tiivis, tunnin mittainen, teoriaan ja tutkimukseen perustuva keskustelu. Takaan, että seJatka lukemista ”Mitä identiteettipedagogi kertoo podcastissa identiteetistä, osallisuudesta, kiusaamisen ehkäisystä, tarinallisuudesta, itsestään? Kuuntele podcast täältä.”
Kokemuksen pukeminen sanoiksi: syy-seuraussuhteiden ja merkitysten muotoilun tärkeä taito
Koronavirusepidemian aikaan olen huomannut olevani sellaisen tapahtuman osana, joka on ollut niin uusi ja tuntematon kokemus, että sitä ei ole pystynyt itse, eikä kukaan ympärilläkään ole pystynyt sitä järjellisesti sanoittamaan, vaikka tiede siihen voimakkaasti pyrkii. Tapahtumaketju alkoi yhtäkkiä. Se huomautti maailman epävakaudesta ja ennustamattomuudesta, maailmanlaajuisesti nopeasta ilmiöstä, jonka kulkua ei ole voinut ennustaa edes virustauteihinJatka lukemista ”Kokemuksen pukeminen sanoiksi: syy-seuraussuhteiden ja merkitysten muotoilun tärkeä taito”
Olipa kerran Maa – tarinallisen identiteetin ja tietämisen olemuksesta
Olipa kerran Maa, joka syntyi miljardeja vuosia sitten kaukaisessa galaksissa. (Abstrakti) [1] Maa on pallo, joka asuu Linnunradalla avaruudessa. Avaruudessa sillä on paljon kavereita. Aurinko antaa sille valoa ja lämpöä, Kuu puolestaan kulkee sen kanssa käsikädessä niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Kuu on kiva kaveri, koska vaikka sitä ei aina näy, se on silti ainaJatka lukemista ”Olipa kerran Maa – tarinallisen identiteetin ja tietämisen olemuksesta”