Anna lapsellesi tärkeä elämäntaito – lukutaito

Helsingin sanomat kertoi 21.8.2022 jutussaan ”Huoltajat ilmoittavat kouluun, ettei lapsen tarvitse lukea kirjoja, koska näin on kotona sovittu – Opettajat avautuvat, millaisilla asioilla vanhemmat piinaavat”, miten huoltajat ottavat vastuuta lapsensa lukutaidon (ja muidenkin taitojen) kehityksestä. Tekemällä tällaisen karhunpalveluksen oman lapsensa lapsuudessa tai nuoruudessa huoltaja ei osaa ajatella, millaisia seurauksia lukemattomuudella on lapsen elämässä pidemmällä aikavälillä.Jatka lukemista ”Anna lapsellesi tärkeä elämäntaito – lukutaito”

Mitä identiteettipedagogi kertoo podcastissa identiteetistä, osallisuudesta, kiusaamisen ehkäisystä, tarinallisuudesta, itsestään? Kuuntele podcast täältä.

Kollegani Mauri Laakso kutsui minut mukaan podcast-kokonaisuuteen valovoimaisten kasvatus- ja opetusalan asiantuntijoiden Maria Uotilan, Taina Huttusen ja Johannes Ruohon kanssa. Olemme kaikki opettajia, mutta meitä yhdistää moni muukin asia, minkä huomasimme yhteispodcastissamme. Sain omassa haastattelussani puhua identiteetin rakentumisesta ja tarinallisuudesta Maurin ohjaamana. Käy kuuntelemassa tiivis, tunnin mittainen, teoriaan ja tutkimukseen perustuva keskustelu. Takaan, että seJatka lukemista ”Mitä identiteettipedagogi kertoo podcastissa identiteetistä, osallisuudesta, kiusaamisen ehkäisystä, tarinallisuudesta, itsestään? Kuuntele podcast täältä.”