BLOGI
KIELITIETOISUUS – miksi se koskettaa jokaista?
Viimeaikainen keskustelu monikielisten lasten opettamisesta ja koulussa pelkästä olemassaolosta #koulukone nostaa esiin kielitietoisuuden merkitystä. Vaikka näissä yhteyksissä kielitietoisuus nousee vahvasti esiin silloin, kun puhutaan monikielisten tai sellaisten lasten opetuksesta, jotka opiskelevat suomea itselleen uutena kielenä (S2-oppimäärä), moni ajattelee, että se koskettaisi vain jotain tiettyä opetusta tai joukkoa oppilaita.
Tämä on harha.
Kielitietoisuus, eli sen ymmärtäminen, että KIELI on se keskeinen väline,
jolla meistä jokainen opettaa, oppii
ja tulkitsee ja muotoilee merkityksiä omaan elämäntarinalliseen identiteettiinsä,
päivittäisiin kokemuksiinsa,
antaa merkityksiä oppimisen kohteena oleviin asioihin (joko myönteisiä, itseä koskettavia tai jopa niitä merkityksiä, että ”ei koske minua”, ”ei kiinnosta”) tai sitten johonkin aivan muuhun asiaan oletetussa oppimistilanteessa, kuten pohtiessaan sosiaalista suhdettaan muihin tai aamun tapahtumiin kotona,
on jokaista koskettava.
Kieli, se on juuri se, jolla jokainen lapsi koittaa osallistua luokan toimintaan, oppii ja seuraa opetusta. Narratiivisesti eli kerronnallisesti nähden toiminnalla on kielellinen ja tekemisen perfomatiivinen luonteensa (Peterson & Langellier) eli toimintakin on suhteessa narratiiviseen tapaan olla.
Joka ikinen oppilas tarvitsee opettajan, joka ymmärtää kielen merkityksen kaikessa opettamisessa ja oppimisessa – joka ikisessä oppiaineessa.
Matemaattis-loogista ajattelun tapaa tukee narratiivinen eli tarinallinen ajattelun tapa, sillä siinä kieli auttaa muotoilemaan logiikkaa inhimillisesti ymmärrettävään muotoon (Bruner).
Jokainen opettaja on kielen opettaja.
Kieli on läsnä joka kerta kun pyydetään avaamaan kirja tai opetetaan uutta asiaa, se on läsnä pienimmässäkin vuorovaikutuksen pedagogisessa rippeessä.
Kielitietoinen opettaja ymmärtää tämän. Hän esimerkiksi sanoo selkeästi, mistä kirja avataan ja samalla esimerkiksi näyttää sen toiminnallaan ja ehkä kirjoittaa sivunumeron esiin. Tässä on jo kolme kielitietoista ulottuvuutta, jonka avulla yhä useamman oppilaan on helpompi seurata opetusta, ja hypätä siihen mukaan, jos pienen hetken mieli kävi muualla.
On mahdollista, että juuri puheen aikana kuka tahansa oppilas on kiinnittänyt merkitystenmuotoiluaan aivan johonkin toiseen asiaan, mutta hänen on helppo hypätä mukaan sekunnin kuluttua, kun opettaja toimii kielitietoisesti.
Olen seurannut monikielisten lasten integrointitunteja. Lapsen luokan perälle sijoittaminen, epäselkeän suomen käyttäminen ja multimodaalisuuden puute saa suomea taitamattoman lapsen, mutta myös suomea äidinkielenäänkin puhuvan lapsen niin hämilleen ja osattomaksi opetuksen tilanteeseen, että itseä koskettavia merkityksiä opetettavasta aiheesta on vaikea luoda, kun oma kielellinen merkitystenantotovi meneekin siihen, kun miettii jo tehtävänannon alussa, että en ymmärrä.
Pieni panostus kielitietoiseen lähestymistapaan pitää mukana.
Se pitää syvemmin mukana ne, joidenka mieli seikkailee ja mukana ne, joiden suomen kielen taito ei ole vielä tarpeeksi hyvä. Kielitietoinen opettaminen koskettaa kaikkea ja kaikkia. Jokainen voi kokea enemmän osallisuutta opetukseen, luokkaan, pedagogiseen rakkauteen ja omaan oppimiseensa silloin, kun opettajalla on kielitietoinen ote.
Se alkaa siitä, että ymmärtää kielen merkityksen.
Jokainen lapsi, jokainen oppilas ja jokainen opettaja tulkitsee ja muotoilee sillä elämäntarinallista identiteettiään varhaislapsuudesta elämän viimeisiin päiviin saakka. Se on prosessi, joka ei ole koskaan valmis. Ja sitä voi myönteisesti tukea, kohdata ja opettaa.
Kieli.
Koulussa on lapsia, jotka halkeavat innosta oppia, opiskella ja kohdata aikuisia ja vertaisia. Kielitietoisuudella on tässä rytäkässä mieletön merkitys. Koska kieli on se, jolla jokainen lapsi kuljettaa myös koulumuistojaan elämänsä loppuun saakka. Sitä käytetään myös oppimisessa ja opittujen asioiden mieleenpainamisessa.
Eihän meistä kukaan halua, että mieleen jää se, että en päässyt mukaan.
Koulussa on lapsia. Lapsia, jotka opiskelevat. Koulussa ei ole erityisoppilaita, tukioppilaita, S2-oppilaita, tavallisia oppilaita, normaaleja oppilaita. He opiskelevat sellaisia asioita, jotka ovat heidän elämässään hyödyllisiä, sellainen jonkun kohdalla on esimerkiksi S2-oppimäärä, jonkun kohdalla jokin muu kieli.
Ja meidän kansakuntamme tarvitsee hyvinvoivia lapsia.
Kielitietoinen ote edistää jokaisen lapsen osallisuutta, mikä lisää hyvinvointia.
Kirjoitan elämäntarinallisesta identiteetistä ja kielen merkityksestä kirjassani Tarinan voima opetuksessa ja esimerkiksi syksyllä ilmestyneessä artikkelissamme kuvaamme kielten merkitystä siinä, kun koulussa opetetaan lapsia, jotka ovat muuttaneet suomeen. Elämäntarinaa muotoillaan kielellä, ja se vaikuttaa kaikkeen oppimiseen.
Kinossalo, M., Jousmäki, H., & Intke-Hernandez, M. (2022). Life-story pedagogy for identity: Through linguistic and cultural recognition to participation and equity. Apples – Journal of Applied Language Studies.
Kieli kulkee läpi kaiken opettamisen, oppimisen ja identiteetin, ja näissä kaikissa muotoutuu vastauksia kysymykseen ”kuka olen”.
Katso uutiset, jossa opetusneuvos Katri Kuukka muotoilee kielitietoisuutta kohdasta 6:54 https://areena.yle.fi/1-62874934
Kiitos Katri Kuukka, että pidät kielen ääntä yllä.
Anna lapsellesi tärkeä elämäntaito – lukutaito
Helsingin sanomat kertoi 21.8.2022 jutussaan ”Huoltajat ilmoittavat kouluun, ettei lapsen tarvitse lukea kirjoja, koska näin on kotona sovittu – Opettajat avautuvat, millaisilla asioilla vanhemmat piinaavat”, miten huoltajat ottavat vastuuta lapsensa lukutaidon (ja muidenkin taitojen) kehityksestä. Tekemällä tällaisen karhunpalveluksen oman lapsensa lapsuudessa tai nuoruudessa huoltaja ei osaa ajatella, millaisia seurauksia lukemattomuudella on lapsen elämässä pidemmällä aikavälillä.
Lukutaitoa opetetaan varhaislapsuudesta alkaen hyvästä syystä.
Kirjan lukeminen, taito lukea, lukutaito, on merkittävä taitojen kokonaisuus. Lukutaito on sitä, miten tekstiä tai muuta viestiä, kuten vaikka kaverin sanomaa voi ymmärtää, käyttää, soveltaa ja tulkita eli miten siihen voi suhtautua ja muotoilla merkityksiä eli pohtia sitä, mitä tämä sanoma itselle merkitsee ja mihin sitä tarvitsee.
Iloa tuottavia tekstejä on helppo tulkita, sillä hymy hiipii huulille, kun jokin tuntuu mukavalta. Joskus kohtaamme kuitenkin negatiivisia viestejä tai koemme negatiivisia ja monimutkaisia asioita. Niitäkin täytyy osata tulkita. Lukutaito helpottaa tulkitsemaan kaikenlaisia asioita.
Lukutaito ei nimittäin pääty sinnikkäästi harjoiteltuun mekaaniseen lukemiseen. Kun osaa tarpeeksi hyvin lukea, vahvistuu tulkitsemisen taito. Se on mielen sydäntaito, joka auttaa ymmärtämään ja tarkastelemaan asioita, myös itseä, erilaisista näkökulmista.
Tulkitessa oppii suhtautumaan asioihin eri etäisyyksiltä, asettumaan toisen asemaan, voi selittää asioiden syy-seuraussuhteita ja kokee erilaisia asioita. Kirjan sisältöönkin voi tulla lämmin suhde, jos sen tulkitsee ja kokee itselle hyväksi tai sitten viileä suhde, jolloin kirja ei kosketa itseä tai sen sanoma on omiin arvoihin epäsopiva. Samanlaista suhtautumisneuvottelua, tai pikemminkin merkitysneuvottelua, ihminen käy ihmissuhteissaan, vuorovaikutuksessaan, oppiessaan (tai silloin kun ei halua oppia). Niin tai näin, suhtautuminen tekee asian käsittelystä henkilökohtaista. Sekin on henkilökohtainen kokemus, kun jostain asiasta ei välitä. Jos näin tuntee, sitä pitää osata tulkita ja sanoittaa.
Aika monessa tuntemuksessa ja tunteiden pinnalle noustessa auttaa, kun sitä osaa tulkita. Ja kuinka monia tunteita vaikkapa kirjallisuus voikaan kertoa!
Lukutaito jatkaa tästä vielä kehittymistään. Kun johonkin asiaan tai kokemukseen on suhtautunut ja se on jäänyt mieleen, sille annetaan siinä hetkessä tai elämän mittaan jokin merkitys. Mitä runsaammin on sanavarastoa, taitoa selittää asioiden syy-seuraussuhteita ja kokemuksia, sitä enemmän on keinoja ja välineitä selittää kokemuksilleen, kohtaamilleen asioille ja itselleen järkeenkäypiä ja erilaisia merkityksiä. Toisin sanoen tässä palaudutaan lukutaidon perusmerkitykseen: miten lukemaansa (yhtä lailla kokemaansa) voi ymmärtää, käyttää, soveltaa ja tulkita oman lukutaidon varassa niin, että koettujen asioiden rinnalle voisi monissa tapauksissa selittääkin myönteisiä tai elämää kuljettavia merkityksiä.
Lukutaito kerryttää kokemuksia, rikastaa sanavarastoa ja opettaa vihjeitä siitä, miten sitoa ja selittää asioita toisiinsa. Se vahvistaa kykyä muotoilla elämässä koettuja tapahtumia oman elämän kannalta merkityksellisiksi ja mahdollisimman myönteisiksi tarinoiksi.
Lukutaito parantaa myös elämän ajallista ymmärrystä, sillä aikaakin selitetään ihmismielessä lukutaidossa kehittyvien kielellisten välineiden avulla: aikaa on helpompi ymmärtää, kun sitä voi sanoittaa. Se on oman identiteetin, elämäntarinan, historian, tulevien kokemusten ja elämän kannalta merkittävä taito.
Identiteetti, kertomus itsestä rakentuu koko elämän ajan ja siinä jo lapsi muotoilee elämäänsä ajallisesti, paikoissa, suhteissa ja suhteina ihmisiin, asioihin ja ympäröiviin ilmiöihin. Mikä tärkeintä tässä kertomuksessa annetaan merkityksiä omille kokemuksille.
Identiteetti koostuu monista tarinoista, joita kertyy pitkin elämää kohdusta hautaan saakka.
Lukutaito on eräs suurimmista lahjoista, joita lapsen rakentuvan identiteetin välineeksi voidaan antaa. Lukutaidon potentiaali hyvinvoinnin edistäjänä on paitsi oppimisessa myös elämän koetussa merkityksellisyydessä.
Siksi lukutaito on elämäntaito.
Kuinka voisit sanoa lapsesi opettajalle, että sinun lapsesi ei tarvitse lukea kirjoja? Kuinka voit sanoa lapsellesi, että hänen ei tarvitse lukea kirjoja?
Lapsellasi on oikeus oppia lukemaan ja käyttämään kohtaamaansa tietoa monin tavoin hyödyksi elämässään. Parhaimmillaan lukutaidon kehittymisen parissa vietetty aika parantaa lapsesi kokemaa maailmaa monin tavoin – ja lapsesi hyvinvointi on sinulle kaikkein tärkeintä. Pyydän, kannusta lastasi kartuttamaan monipuolista lukutaitoa.
Tämän viikon torstaina 8.9.2022 vietetään kansainvälistä lukutaitopäivää.
Identiteetti on ilmiö – tunne- ja vuorovaikutustaidot monitasoisen identiteetin osana
Olen ilolla seurannut keskustelua, tutkimusta ja hankkeita tunne- ja vuorovaikutustaitojen puolesta kasvatuksen eri konteksteissa. On selvää, että näiden taitojen harjaannuttamista tarvitaan osana monipuolista kasvua, kasvatusta ja opetusta.
Sosioemotionaaliset taidot sekä niiden kehityksen tukeminen ovat osa jokaisen kasvattajan ja opettajan keskeistä tehtävänkuvaa; monimuotoisen ilmiön teoreettista ymmärtämistä ja käytäntöön soveltamista erilaisissa ryhmissä ja niiden keskeisissä dynamiikoissa. Ne kuuluvat jokaisen kasvatusalalle valmistuneen opintoihin, joissa opiskellaan ihmiseksi kasvamisen kokonaisuutta käsitteleviä teoreettisia suuntauksia. Tutusti niistä käytetään käsitteitä tunne- ja vuorovaikutustaidot. Aina kuitenkaan arkipäivän lukujärjestys ei anna myöden näiden taitojen strukturoidulle opettamiselle ja oppimiselle, vaikka niiden harjaannuttamien muuten toteutuisi tavallisessa kasvatuksellisessa vuorovaikutuksessa joka päivä. Näin ollen tarve omaksi oppiaineeksi ehdotukselle on syntynyt, sillä on toisaalta osittan havaittu, että näitä taitoja jäsentyneesti harjaannuttamalla voidaan edistää hyvinvointia. Toisaalta on merkkejä siitä, että
Vaikka taitoja opetettaisiin erillisillä oppitunneilla, oppilaat eivät välttämättä tiedosta toiminnan tavoitteita, mikä heikentää taitojen soveltamista (Uusitalo, 2017).
Näiden taitojen tukeminen on kuitenkin tärkeää, sillä ihmisen oleminen on pitkälti vuorovaikutuksessa toisten ja itsen kanssa toimimista. Identiteetin rakentumisen näkökulmasta sosioemotionaaliset taidot ovat sen keskeisiä osia: tunnetaidot ovat esimerkiksi taitoja sanoittaa, jakaa, tulkita kokemuksiaan, antaa nille merkityksiä ja oppia niistä. Vaikka tunteet ovat kehollisiakin tuntemuksia, on niiden kielelliseen muotoon saattaminen avainasemassa, jotta niitä ja niiden reaktioita voi ymmärtää. Tunteiden kokeminen ja sanoittaminen omakohtaisista näkökulmista auttaa ymmärtämään niiden merkitystä itselle ja toisaalta niiden eri reaktioista keskusteleminen ja kuunteleminen auttavat ymmärtämään toisten kokemuksia ja asettumaan toisten asemaan.
Identiteetin sosiaalisen tason näkökulmasta vuorovaikutus on monisyistä: se on tilanteessa asemoitumista, vuorovaikutukseen vastaamista, toimintaa ja kysymyksiä kuka olen suhteessa näihin muihin. Juuri näissä kohdin ihminen neuvottelee oman identiteettinsä kautta monin tavoin, kuten miten tilanteeseen suhtautua, miten vastata, millainen olen ja miten minut otetaan vastaan. Sekä tunne- että vuorovaikutustaidoissa kysymys identiteetistä, kuka olen, on aivan keskeinen.
Tästä syystä toivoisin, että tunne- ja vuorovaikutustaitoja ei erotettaisi niin voimakkaasti erillisiksi taidoiksi, vaan että ne nähtäisiin osana ihmisenä olemisen ja kasvamisen kokonaisuutta. Jos lapsi tai nuori ei osaa sanoittaa itseään, omakohtaisia kokemuksiaan, voisiko tunne- ja vuorovaikutustaitojen erillinen harjoittaminen jäädä erilliseksi koetuksi aiheeksi? Tai toisin kysyttynä, jos tunne- ja vuorovaikutustaitoja harjaannutetaan kasvua käsittelevän kokonaisuuden rinnalla, helpottaisiko se niiden hahmottamista tärkeinä elämässä pärjäämisen taitoina? Kun niiden lähtökohta on oppijan identiteetin rakentumisessa, olisiko mahdollista, että lapsen ja nuoren omassa elämässä tärkeitä pärjäämisen, selviämisen ja hyvinvoinnin taitoja voitaisiinkin harjoittaa kokonaisvaltaisemmin ja tähdätä näin ollen pitkäaikaisesti ulottuviin taitoihin, identiteetin rakentamisen taitoihin? Identiteetti antaa nimittäin vastauksia kysymyksiin, kuka olen, mistä tulen, mitä kaikkea minusta voisi tulla, millaisten ryhmien osana olen ja miten niissä asemoin itseäni, millaisia toiveita minulla on ja millaiset elämänkokemukset ovat minulle tärkeitä. Sen lisäksi tutkimus osoittaa, että lapsuudessa kehittyneet taidot sanoittaa elämänkokemuksiaan seuraavat myöhempään elämään (Reese ym. 2011; Reese ym. 2010).
Se, että osaa ja voi antaa merkityksiä tunteilleen ja sosiaalisille kokemuksilleen tai kokea itseään tärkeäksi ryhmien jäseneksi, on identiteetin kannalta merkitsevää myös siinä, miten oppii rakentamaan elämäntarinaansa. Tutkitusti suomalaisnuorten identiteetin rakentuminen on hukassa ja merkityksiä omaan elämään on toisinaan vaikea löytää (Marttinen, 2017; Marttinen, Dietrich, & Salmela-Aro, 2015).
Teoreettisesti nähden identiteettiä ja tunne- ja vuorovaikutustaitoja voidaan lähestyä eri suunnista, mutta lapsen kasvua ajatellen kyseessä on ilmiö, jossa tunne- ja vuorovaikutustaidot eivät ole erillisiä taitoja, vaan osa kasvun kokonaisuutta. Voitaisiinko yhdessä laajentaa puhetta siihen, että kasvussa tarvitaan tukea näiden kokonaisuutena, ja jossa tunne- ja vuorovaikutustaidoilla on merkittävä rooli? Näen, että päämäärä on sama, vilpitön ja äärimmäisen tärkeä: hyvinvoinnin lisääminen.
Identiteetin käsitteellinen ymmärtäminen antaa monipuolisia pedagogisia mahdollisuuksia ja niin ollen se mahdollistaa hyvinvointia tukevaa toimintaa vielä enemmän. Silloin kun harjaannutetaan identiteetin rakentamisessa tarvittavia taitoja, harjaannutetaan samalla tunteiden, kokemusten ja vuorovaikutuksen sosiaalisia taitoja. Identiteetin rakentumista tukeva pedagogiikka ei ota tilaa tunne- ja vuorovaiktustaitojen harjaannuttamiselta, vaan lisää ja syventää niiden merkitystä osaksi lapsen ja nuoren elämää.
Identiteetin rakentuminen monipuoliseksi, tulevaisuuteen myönteisesti katsovaksi ja erilaisiin ryhmiin kuuluvaksi vastuulliseksi ihmiseksi, toisten kanssa toimiminen ja empatiakyky ovat niitä, joiden nähdään olevan pohjimmiltaan vaarassa myös niissä perusteluissa, jotka tavoittelevat tunne- ja vuorovaikutustaitojen ottamista osaksi laissa määrättyä opetussuunnitelmaa ja uudeksi oppimääräksi. Koska olemme havainneet ilmiöpohjaisen oppimisen myönteisiä vaikutuksia, miksi sitten juuri kasvussa keskeisimpiä taitoja pitäisi erottaa omiksi oppiaineiksi? Näen, että identiteetti on ilmiö, jonka eräitä osia tai rinnakkaistaitoja sosioemotionaaliset taidot ovat. Haluan myös samaa, että tunne- ja vuorovaikutustaitoja opetetaan tavoitteellisemmin kuin tällä hetkellä, mutta olisi suotuisaa, että niitä opetettaisiin identiteetin rakentamisen taitojen rinnalla, sillä niin ne voidaan liittää osaksi ihmisenä kasvamisen ilmiötä ehyemmin.
Identiteetti käsitteenä on huomattavan laajasti otettu osaksi vuoden 2014 opetussuunnitelmaa, mikä antaa runsaasti mahdollisuuksia tukea ihmisenä kasvamisen taitoja.
Oppiessaan oppilas rakentaa identiteettiään, ihmiskäsitystään, maailmankuvaansa ja -katsomustaan sekä paikkaansa maailmassa. Samalla hän luo suhdetta itseensä, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan, luontoon ja eri kulttuureihin. Oppimisesta syrjäytyminen merkitsee sivistyksellisten oikeuksien toteutumatta jäämistä ja on uhka terveelle kasvulle ja kehitykselle. Perusopetus luo edellytyksiä elinikäiselle oppimiselle, joka on erottamaton osa hyvän elämän rakentamista.
(POPS, 2014, 15.)
Oppia tarvitaan siis identiteetin rakentamisessa, jossa tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat olennainen osa, ei pelkästään tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Identiteettiä tukevassa opetuksessa voidaan lisätä elämän koettua merkityksellisyyttä.
Olen siis samaa mieltä siitä, että tunne- ja vuorovaikutustaitoja pitää merkittävästi harjaannuttaa, mutta reilusti yli vuosikymmenen kouluikäisen identiteetin rakentumisen tutkijana toimineena näen tämän osana laajempaa kokonaisuutta. Siksi samalla kysyn, miksi nämä taidot pitäisi erottaa identiteetistä erilliseksi alueeksi. Tällä blogitekstillä haluan siis nostaa tunne- ja vuorovaikutuskeskustelun osaksi laajempaa ilmiötä ja välttää niiden oppiaine-erillistämistä koskevaa puhetta, koska lapset ja nuoret, etenkin ne jotka ovat hukassa, tarvitsevat enemmän. Koska identiteetti käsitteenä on jo kirjattu laajasti opetussuunnitelman (2014 ja vertaa 2004 opsiin) tehtävässä ja tavoitteissa, tarvittaisiin vain täydennyskoulutusta siihen, mitä ja millaista on identiteettiä (ja sen osana tunne- ja vuorovaikutustaitoja) tukeva pedagogiikka, mikä on huomattavasti kevyemmin toteutettavissa kuin lakimuutos. Identiteetin rakentumista voidaan tukea ja opettaa aivan jokaisessa oppiaineessa. Jos lakimuutosta tavoiteltaisiin, soisin sen koskevan identiteettiä tukevaa pedagogista lähestymistapaa. Näin ollen kasvatustieteen opintoihin voidaan kohdistaa identiteetin rakentumisen ymmärtämistä lisäävää teoriaa nykyistä enemmän.
Olen kuvannut tätä kirjassani Tarinan voima opetuksessa, joka perustuu identiteetin rakentumista tukevan pedagogiikan narratiivisiin (kerronnallisiin/tarinallisiin) teorioihin. Se on eräs pedagoginen näkökulma siihen, että identiteetin rakentumista, ja sen osana tunne- ja vuorovaikutustaitoja, voidaan opettaa hyvin monipuolisesti sekä koulussa että varhaiskasvatuksessa.
Tarinallisuus tunne- ja vuorovaikutustaitojen kontekstina – varhaiskasvatuksen erityisopettajan näkökulma kirjaani
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja POLKU-koordinaattori Anu Lamminen sukelsi tarinoiden voimaan Turun ja Oulun yliopistojen RINNALLA – Taide- ja kerrontalähtöinen mentoritoiminta lasten sosiaalisemotionaalisten taitojen oppimisen tukijana varhaiskasvatuksessa -hankkeessa sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajien jäsenlehdessä kirjoittaen kirjastani kirja-arvostelun. Hankkeesta syntyneeseen kirjaan voit tutustua täällä ilmaiseksi. Suosittelen sitä lämpimästi. Kirja-arvostelun näet alla.
Rinnalla-hankkeen kirjassa paneudutaan varhaiskasvatusikäisten lasten sosiaalisten ja tunnetaitojen oppimiseen, opettamiseen ja tukemiseen taide- ja kerrontalähtöisiä menetelmiä hyödyntämällä. Kirjan alussa tarkastellaan hankkeen sisältöjä, sosiaalisemotionaalisen oppimisen ja kompetenssin lähtökohtia sekä taiteiden, kerronnan ja kirjallisuusterapeuttisen kirjallisuuskasvatuksen merkitystä sosiaalisemotionaalisessa kehityksessä ja oppimisessa ja kasvatuksessa. Muissa osissa keskitytään käytännönläheisten artikkelin avulla tuottamaan yksityiskohtaisempaa tietoa hankkeen taide- ja kerrontalähtöisistä menetelmistä: Deep Talk, Silkkitie, TARU, Pritney ja Oppimisentarina.
Hankkeen verkkosivuilla on hyvä tiivistys siitä, mitä sosioemotionaaliset taidot ovat. https://sites.utu.fi/rinnalla/sisaltoalueet-ja-asiantuntijat/sosiaaliemotionaaliset-taidot/
Anu oli ilokseni ja yllätyksekseni lukenut myös kirjani. Hän löysi siitä tärkeän sanoman:
Tarinat ja tarinahetket tulisikin nähdä vahvemmin sosioemotionaalisten taitojen vahvistamisen näkökulmasta, ei yksin sanavaraston ja varhaisen luku- ja kirjoitustaidon rakentajina.
Tarinallisuus koskettaa ihmisen olemassaoloa ja kasvua hyvin kokonaisvaltaisella tavalla ja saattaisi olla, ja onkin monessa tunne- ja vuorovaikutusopetusmenetelmässä keskeinen keino. Tässä kirjassa esitän tarinallisuudelle laajemman ilmiön, lapsen ja nuoren identiteetin rakentumisen. Anu Lammiselle lämmin kiitos kirjaani näin syvällisesti tarttumisesta. Tässä hänen kirjoittama arvostelu.
Marttinen, E. (2017). Deciding on the direction of career and life : personal goals, identity development, and well-being during the transition to adulthood. Väitöskirja. Saatavilla http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7094-9
Marttinen, E., Dietrich, J., & Salmela-Aro, K. (2015). Dark shadows of rumination: Finnish young adults’ identity profiles, personal goals and concerns. Journal of Adolescence, 47, 185–196. https://doi.org/10.1016/j.adolescence.2015.10.024
Reese, E., Haden, C. A., Baker-Ward, L., Bauer, P. J., Fivush, R., & Ornstein, P. A. (2011). Coherence of Personal Narratives Across the Lifespan: A Multidimensional Model and Coding Method. Journal of Cognition and Development, 12(4), 424–462. https://doi.org/10.1080/15248372.2011.587854
Reese, E., Yan, C., Jack, F., & Hayne, H. (2010). Emerging Identities: Narrative and Self from Early Childhood to Early Adolescence. In K. McLean & M. Pasupathi (Eds.), Narrative Development in Adolescence. Advancing Responsible Adolescent Development (pp. 23–43). https://doi.org/https://doi.org/10.1007/978-0-387-89825-4_2
Lukulahja, lukemisen lahja, lukutunti-kampanja
Kokeilen pientä paluuta blogin ääreen äitiyslomalta, sillä niin moni asia inspiroi äitiysvapaani arjessa.
Tänään oli kuopuksemme kuusiviikkoisneuvola, ja päätin jo etukäteen, että piipahdan tietokoneella sen jälkeen. Tiesin nimittäin, että tällä neuvolakäynnillämme saisimme mukaan lahjan, Suomen Kulttuurirahaston Lukulahja lapselle -ohjelman kassin, jossa on kotona lukemista edistävää materiaalia. Se on neuvoloiden kanssa tehtävä yhteistyö, jossa lisätään niitä mahdollisuuksia, että lapset saavat kuunnella satuja ja tarinoita huoltajiensa lukemana.
Lukulahjan sisältö on ihastuttava. Se sisältää kirjojen lisäksi tietoa, lukumitan sekä kuvalliset lorukortit. Olen kiitollinen siitä, että me saimme sen ja onnellinen siitä, että niin moni perhe on saanut tämän.
Ääneen lukeminen lapselle on halpa ja helppo, mutta arvokas ja tärkeä tapa tukea kasvua hyvinvoivaksi ja aktiiviseksi ihmiseksi. Lapsi saa näissä hetkissä läheisyyttä ja kartuttaa sanavarastoaan koko elämänsä mittaiselle taipaleelleen. Miten elämässä voisi pärjätä ilman sellaista, riittävää sanavarastoa, jolla sanoittaa monimutkaista maailmaa saati sitä, kuka ja millainen on itse? Suomen kulttuurirahaston panostus tämän toiminnan tukemiseen on hieno. Lukukeskus ohjelman toimeenpanijana on onnistunut tetävässään. Sen sivuilla on runsaasti tietoa lukemisen merkityksestä.
Meillä luetaan lapselle ja lapsen kanssa joka päivä. Lukuhetket ovat lapselle selvästi mieluisia, tärkeitä ja rauhoittavia. Lukuinto on tarttunut lapseen niin paljon, että kolmevuotias lapsemme tarttuu kirjallisuuteen itse, mikä tuo niin lämpimän läkähdyksen rintaani. Tätä olen koittanut ratkaista niin, että kirjoja on tarjolla monessa paikassa, ja että lukemiselle on houkuttelevia nurkkauksia. Ilahduttavasti lapsi löytää niihin. En ole koskaan edes sanonut, että tämä paikka on lukemista varten. Mitä enemmän on tarjolla, sitä helpommin niiden pariin voi löytää, voin sanoa myös kirjoista ja lukemisen paikoista.
Moderneissa kodeissa kirjahyllyjen määrä on vähentynyt minimalismin vähentäessä niitä edelleen. Kirjat kuitenkin kertovat niin miljoonia tarinoita, että soisin hyllyjen notkuvan niistä useammassa kodissa.
Kirjoilla on meidänkin kodissamme suuri rooli – ja hankin niitä niin uutena kuin etenkin kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista. Muutimme tänne kesäkuussa ja ensimmäisenä tiesin, mihin laitamme kirjahyllyn. Se on keskellä kaikkea. Aika houkutteleva, vai mitä? Millaista tietoa, maailmoja ja mielikuvitusmatkoja tämä hylly tarjoaa?
Read hour
Toinen minua ihastuttava kampanja on Lasten ja nuorten säätiön Read Hour -kampanja, joka innostaa jokaista löytämään itselleen sopivimman tavan lukea. Lukutuntia vietetään keskiviikkona 8.9.2021 kello 19. Se on sama päivä, jolloin vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää.
Seuraa Read Hour Live -tapahtumaa tuona päivänä alkaen kello 10.
Lukutaito on taito, jonka avulla hankitaan tietoa itsestä, muista ja maailmasta. Sillä myös kartutetaan sanavarastoa, jolla kertoa itsestä, muista ja maailmasta. Siksi kutsun sitä myös elämäntaidoksi, joka on oleellinen identiteetin rakentamisessa. Identiteetti vastaa kysymyksiin kuten kuka olen, mistä tulen, millainen olen ja mitä kaikkea minusta voi tulla.
Lukutaito on elämäntaito. Ja sen tukeminen on osa identiteettipedagogiikkaa eli sen tunnistamista ja toteuttamista, miten voimme tukea lasten ja nuorten identiteetin rakentumista monipuoliseksi, hyvinvoivaksi, aktiiviseksi ja maailmaan kiinnostuneella tavalla suhtautuvaksi.
Anna lapselle ja nuorelle lukemisen lahja. Se on lahja, jolla voi tuntea olevansa osa jotakin.
Tarinallista toiminnallisuutta kielenoppimiseen
Nina Maunu, yhdessä Raija Airaksisen innovatiivisen sparrauksen kanssa, on kirjoittanut kirjan, jonka olisin toivonut saavani käteeni jo yli vuosikymmen sitten, kun suunnittelin ensimmäistä omaa tarinallista kokonaisuutta kakkosluokkalaisten isoon projektiin.
Kirja on pullollaan harjoituksia kielenoppimiseen sen innostavassa, toiminnallisessa muodossaan. Harjoitukset ovat selkeitä, toimivia ja toteutettavissa ja sovellettavissa eri-ikäisten oppijoiden opetukseen. Suunnitelmia lukiessa voi vakuuttua siitä, miten vankalta kokemus- ja tietopohjalta ne on laadittu. Niissä tuntuu toiminta ja se, että niitä on moneen kertaan oikeassa luokkahuoneessa kokeiltu ja jalostettu. Jos joku opettaja haluaa saada toimivia, innostavia ja perusteltuja suunnitelmia kielenopettamisen vaihtoehdoiksi, tämä kirja on aivan ykkönen. Sisältö on runsas ja sen toiminnan kokonaisuudet käsittävät lämmittelyä, pelejä, leikkejä, liikettä, draamaharjoituksia sekä toiminnallista arvioitia. Ilokseni toiminnan osuudessa on merkittävänä kokonaisuutena tarinalliset ja visuaaliset harjoitukset. Kurkkaapa sisällysluetteloon alla olevasta kuvasta. Se on houkuttava. Se on juuri sitä mitä kentällä kaivataan: kokeiltua, pohdittua ja valmiiksi suunniteltua toimintaa eli kokooma menetelmiä, joita voi hyödyntää sellaisenaan oppitunneilla. Ne perustuvat toiminnallisuuteen: kokemuksiin, kehollisuuteen ja kokonaisvaltaiseen oppimiseen, joilla rikastetaan ja pidennetään oppimisessa syntyviä muistijälkiä.
Harjoitteita voi soveltaa sisäänrakennetuilla menetelmillä, jotka jo sellaisinaan käyvät erilaisten oppijoiden opetukseen. Ne sisältävät lisäksi monimuotoisia kokonaisuuksia mukaan lukien esimerkiksi vuorovaikutuksen, ryhmässä toimimisen, empatian, itsesäätelyn ja pitkäjänteisyyden harjoituksiin. Vaikka kirja koskettaa toiminnallista kielenoppimista, kyseessä on huomattavasti monimuotoisempi kokonaisuus.
Draamalliset harjoitukset ja tarinallisuus kulkevat käsikädessä muiden muassa siinä, että ne tarjoavat harjoitteita merkitysten rakentamisille, mielikuvituksen rikastumiselle, uusien näkökulmien luomiselle ja näkemiselle sekä tukevat keskeisesti identiteetin ja itsetunnon rakentumista. Itselleni draama, erityisesti improvisaatio, on ollut aina jotenkin vaikeaa, mutta näiden harjoitteiden avulla tuntisin itseni luokanopettajana varmaksi kokeilijaksi. Draamallisia harjoitteita kirjasta löytyy 11, ja jos niitä ehtii soveltaa eri-ikäisten kanssa, on selvää, että niiden käytöstä tulee varmempi automaatio. Ehkä enää ei tarvitse tuntea itseään epävarmaksi draamaharjoitusten vetäjäksi, kun ohjeet ovat näin selkeät.
Tarinallisuus koskettaa omaa kiinnostustani kaikkein eniten. Löysimme Ninan kanssa toisemme, ja tuntuu, että nämä harjoitukset ovat upea lisä kirjapariksi Tarinan voima opetuksessa -kirjani kanssa. Esimerkiksi tästä voit käydä kurkkaamassa, miltä kirjani sisällysluettelo näyttää.
Tarinoiden kautta oppimisesta tulee paitsi aktiivista myös henkilökohtaista. Oppija miettii tarinaa omakohtaisesti ja omaan historiaansa peilaten. Oppijan itsetuntemus kehittyy ja oppijayhteisö voimaantuu, sillä erilaiset näkökulmat auttavat hahmottamaan omaa ajattelua ja tilannetta. Yhteisöllisen jakamisen hetkissä oppija saattaa esimerkiksi ymmärtää, ettei hän kamppailekaan jonkin ongelman kanssa yksin. Oppijan empatiakyky kasvaa ja ymmärrys laajentuu, kun hän kuulee muiden kertomuksia. Tarinoiden avulla voidaan ratkoa ongelmia ja luoda suuntaa uudelle ajattelulle.
Tarinallisuus opetuksessa on paljon muuta kuin tarinan kuuntelu ja sen kertominen. Tämän kirjan harjoitukset näyttävät tarinallisuuden toiminnallisen puolen, mikä täydentää oman kirjani sanomaa erinomaisesti. Maunu opettaa tässä (opettajallekin), miten esimerkiksi tarinan kaaren voi opettaa ja lisää siihen toiminnallisuutta, vuorovaikutuksellisuutta ja esimerkiksi englanninkielen sovelluksen. Maunu ehdotaa, miten abstrakteja käsitteitä, kuten kieliopin termejä, sanaluokkia, voidaan tarinallistaa. Tarinallistaminen lisää niiden merkityksellisyyttä ja synnyttää kokemuksia pidempiaikaiseen muistiin ulkoaopettelun sijaan.
Matkasin jonnekin kolmen vuosikymmenen taakse pysähdyttyäni taktiilisen tarinan kohtaan. Selänkoputusloruissahan on mukana kaikkien lapsuuksien selkätarina: ”Neljä reikää selässä (koputetaan selkään neliö), puukko viiltää / luuta vetää keskeltä (kädensyrjä laskeutuu selkärankaa alas), verta valuu, verta valuu (molempien käsien sormet koskettavat selkää laskeutuen alaspäin)” jne.
Mikä tunne selkääni pitkin hiipikään! Tämä vie minut matkalle lapsuuteeni, sillä muistin lorun ja luokkakavereiden kädenkosketukset selässäni kuin olisin jälleen ollut siinä hetkessä. Tarina, kosketus ja kontakti, kaikki se muistui mieleeni. Samalla pystyin samaistumaan itse siihen, miten visualisoin saman tarinan kaverini selkään.
Visualisoiminen, piirustelu, onkin yksi tarinoiden reflektoimisen, jakamisen ja muodostamisen keino, kuten Maunu muistuttaa. Ja juuri siksi iloitsen, että se on osa tätä kirjaa ja tarinallisuuden seurassa.
Kautta aikain ihminen on halunnut kertoa itselleen ja toisille piirtustusten avulla jotain muistamisen arvoista. Piirroksen tekeminen on jäljen jättämistä. Toisinaan siihen liittyy vaikuttamisen halua, ja toisinaan piirustelija on halunnut kertoa itselleen, mitä näkee, mitä on tuntenut, mitä ajattelee tai miten käsittää tai haluaisi käsittää jonkun asian.
Minulle tarinallisuuden ohessa visuaalisuus on ollut aina keskeinen osa tapaa, jolla jäsennän asioita. Aivan aina, kun minun tulee hahmottaa kokonaisuutta, teen visuaalisen käsite- tai mietekartan. Vasta sitten kirjoitan tai kerron siitä. Samalla menetelmällä syntyi myös kirjani Tarinan voima opetuksessa. Ensin oli ajatus, sitten kokonaisuutta kuvaavia tutkimuslukuhetkiä, käsitekartta, mitkä sitten ydessä muodostivat tietokirjan suunnitelman ja luonnostellun käsikirjoituksen.
Toiminnallinen kielenoppiminen harjaannuttaa tiedonrakentamisen ja identiteetin rakentamisen taitoja, ja opettajan on helppo toteuttaa niiden harjoituksia luokassaan tämän kirjan avulla. Tämä on painavaa materiaalia pienen kynnyksen kokeilulla. Ota seuraksi kirjani, jos erityisesti tarinallisuus identiteetissä, oppimisessa ja opettamisessa kiinnostavat. Takaan, että ne tekevät sinusta tarinapedagogin. Kurkista tästä siihen, mitä Nina kertoi blogissaan kirjastani .
Tarinallisuus on paljon enemmän kuin tarina, eksakti satu tai kertomus, se on sitä, millä tavalla olemme ihmisiä. Olemme tarinallisia olentoja. Siellä piilee hyvinvoinnin ydin: kun osaa kertoa itsestään, neuvotella suhteistaan muihin ja ympärillä olevaan sekä tarinallisen ajattelun tavoin yhdistää tiedonpalasia merkityksellisiksi kokonaisuuksiksi, on koulussa opetettavat asiatkin yhteydessä toisiinsa huomattavasti mielenkiintoisemmalla tavalla. Silloin ne antavat vastauksia siihen, kuka olen ja millä tavalla nämä opetettavat asiat liittyvät minuun. Sillä tavalla opettamiseen voi lisätä merkityksellisyyttä.
Tarinallisuudella.
Millaisessa sukupuolisuutta tiedostavassa ympäristössä haluaisit lapsesi kasvavan tai oppivan?
Sukupuoli ja sukupuolen käsittäminen kasvatuksessa nousivat jälleen otsikoihin valtakunnan mediassa ja ihmisten keskusteluissa.
Aihe on tärkeä ja koskettaa meitä jokaista omana itsenämme, lastemme tai työmme kautta. Keskustelussa käytetyt termit saattavat hämmentää jopa alojen ammattilaisia median antaessa siihen oman lisänsä. Lisäksi pelko siitä, saako itse tai lapsi kasvaa omaksi itsekseen tai tytöksi tai pojaksi, aiheuttaa monenlaisia kysymyksiä, vastalauseita ja vetoamisia suuntiin ja toisiin. Ehkä kuuluisimmat niistä ovat ilmaisut, kuten pojat ovat poikia ja että tytöillä on pimppi ja pojilla pippeli. Voiko näitä kasvatuksessa, opetuksessa, kasvun tai elämän ympäristöissä poistaa? Onko se järkevää tai ylipäätään kasvatuksen tai opetuksen tavoitteena?
Miksi lapsen kasvuun ja kasvatukseen omaksi itsekseen, omaa ainutlaatuista identiteettiään rakentamiseen on hyvä kiinnittää huomiota? Mitä tekemistä sukupuolisuudella on asian kanssa, vaikka emme puhuisi sukupuoli-identiteetistä? Identiteettipedagogina ja identiteetin rakentumista tutkivana opettajana ja kasvattajana näen huolen siinä, että pahimmassa tapauksessa sukupuoliin kiinnittyvä kasvatus sulkee lapselta mahdollisuuksia pois.
Käytännön tekijän ja tutkijan pedagogisella otteella kokosin erilaisia sukupuolisuutta korostavia opetus- ja kasvatustyylejä jaottelemalla ne valloilla olevien käsitysten mukaan aloittaen kahta eri sukupuolta korostavasta mallista periaatteella ”pojat ovat poikia ja tytöt ovat tyttöjä”. Jatkan käsitteellä NEUTRAALI, joka häivyttää sukupuolten käsitteet opetuksessa, kasvatuksessa ja kohtaamisessa. Viimeisimpänä on SENSITIIVINEN (tietoinen) lähestymistapa, joka tiedostaa sukupuolittuneet käytännöt ja sukupuolten olemassaoloa, mutta kuitenkin erityisesti niin, että se tukee lapsen omaa polkua kasvaa ihmisenä sellaiseksi kuin hän itse on.
Muotoilin sukupuolisuutta korostavia jaotteluja eri oppiaineiden näkökulmasta. Teksti sisältää melko nopeasti ehdotettuja pedagogisia esimerkkejä, mitä kukin voi tarkoittaa, mutta tarjoaa esimerkkejä siitä, miten erityyliset otteet opetuksessa voivat näkyä.
SukupuoliJAOTTELEVA opetus
KUVIS
- pojat piirtävät mustat linnat, ja askartelevat sinne sankarihahmot
- tytöt piirtävät vaaleanpunaiset linnat ja askartelevat sinne prinsessat
LIIKUNTA
- pojat pelaavat jääkiekkoa
- tytöt harjoittelevat taitoluistelua
VUOROVAIKUTUS
- pojat harjoittelevat erilaisia tervehdyksiä
- tytöt harjoittelevat tunteiden kuvittamista toisilleen
MATEMATIIKKA
- pojat pelaavat jakolaskupelejä noppapelinä
- tytöt laskevat hiljaa omilla paikoillaan
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS
- pojat lukevat kirjallisuutta metsästyksestä, skeittaamisesta, jalkapallosta, he kirjoittavat taistelukertomuksia
- tytöt lukevat eläintarinoita ja kirjoittavat ystävyydestä ja tunteista
YMPÄRISTÖOPPI
- pojat tonkivat matoja ja ottavat niistä kuvia ja esittävät ne luokassa
- tytöt tekevät esitelmät madon rakenteesta ja ravinnosta
VÄLITUNILLA
- pojat pelaavat pallopelejä
- tytöt hyppivät hyppynarulla
RUOKAILU
- pokien täytyy rauhoittua
- tytöt menevät käsienpesuun ensiksi
- istutaan tyttö-poika-järjestyksessä, että rauha säilyy läpi ruokailun
- tytöt järjestävät tuolit lopuksi paikoilleen
- kielletään, että etenkään pojat eivät leiki ruualla eivätkä tytöt juoruile
TULEVAISUUSHARJOITUKSIA, MIKÄ SINUSTA TULEE ISONA
- palomies, esimies, sähkömies, lentäjä
- kampaaja, opettaja, sairaanhoitaja, eläinkouluttaja
- tänään käydään tutustumassa Antin isän työpaikalla palolaitoksella, Antin isä on palomiesten esimies
- huomenna käydään tutustumassa Maijan äidin työpaikalla vanhustentalolla, Maijan äiti on osastonsihteeri
SukupuoliNEUTRAALI opetus
Neutraali = vaikutukseton, puolueeton tai tasapuolinen (wikipedia) (tavallisesti luullaan, että koulukasvatuksessa on kyse tästä) neutraali = vastakohtien välillä oleva, kiistoista erillään pysyttelevä, tasapuolinen, puolueeton huomaamaton, (ketään) ärsyttämätön sävytön. (https://www.suomisanakirja.fi/neutraali)
KUVIS
- henkilöt piirtävät (mallista samanlaiset linnat) ja askartelevat (mallista) sinne hahmot
LIIKUNTA
- henkilöt luistelevat rataa ympäri ja opettaja näyttää mallia, miten
VUOROVAIKUTUS
- henkilöt toistavat kuulemiansa tervehdyksiä, minkä jälkeen kopioidaan taululta tunnekuvia
MATEMATIIKKA
- opettaja opettaa henkilöille yhden tavan malliksi laskea jakolaskuja ja sen jälkeen henkilöt jatkavat laskemista itsenäisesti kirjan aukeamasta
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS
- henkilöt lukevat samaa kirjaa ja kirjoittavat siitä tiivistelmän
YMPÄRISTÖOPPI
- luetaan henkilöiden kanssa seuraava kappale, joka käsittelee matoja – tehdään tehtäväkirjan tehtävät
VÄLITUNNILLA
- henkilöt leikkivät hippaa
RUOKAILU
- ruokailun lähdetään pulpettirivijärjestyksessä, henkilöt siirtyvät hiljaisuudessa omille paikoilleen ruokailemaan, jokaista laatua on maistettava, ruokailussa ei pulista
TULEVAISUUSHARJOITUKSIA, MIKÄ SINUSTA TULEE ISONA
- henkilöt tutustuvat eri ammatteihin kirjastossa ja opettajan oppaan mukaan
SukupuoliSENSITIIVINEN opetus eli sukupuoliTIETOINEN opetus
Sensitiivinen = herkkätuntoinen, herkkä, arka sensitiivisyys = se, että on sensitiivinen; herkkyys se, että on sensitiivinen; hienotunteisuus (wikipedia). Opettaja tunnistaa, että luokassa on sekä poikia että tyttöjä, mutta ei jaa heidän tekemisiään sukupuolen tai toisin sanoen pimpin ja pippelin perusteella. Opettaja antaa jokaisen lapsen kokeilla ja valita itse ja kasvattaa tietoisesti lapsia etsimään omaa juttuansa.
KUVIS
- lapset piirtävät haluamansa linnat ja askartelevat sinne haluamansa hahmot
- ensin olemme tutustuneet linnoista kertovaan jännittävään historiaan ja erilaisiin tarinoihin, ehkä myös piirrosten oheen lapset keksivät tarinoita
LIIKUNTA
- lapset valitsevat vaihtoehdoista; tehdään vaikka kaksi ryhmää, joissa vaihtoehtoina ovat taitoluistelu ja jääkiekko, kokeillaan välillä vaihtaa
- tällä kertaa kokeilemme kaikki taitoluistelua (luistelun perustekniikoita) ja ensi kerralla pelaamme kaikki jääkiekkoa (yhdessä toimimisen harjoitukset, pelitekniikka)
VUOROVAIKUTUS
- lapset keksivät ryhmissä erilaisia tapoja tervehtiä toisilleen ja opettavat niitä muille (sosiaaliset tavat)
- lapset opettelevat peilin edessä erilaisia ilmeitä, jotka kertovat erilaisista tunteista, lopuksi leikitään tunnearvauspeliä ringissä istuen (empatiaharjoitukset)
MATEMATIIKKA
- opettaja opettaa perinteisen jakolaskumallin, opetuksessaan hän käyttää lisäksi tarinaa, visuaalisia elementtejä ja palikoita havainnollistaessaan jakolaskujen laskemista
- oppilaat kokeilevat itsenäisesti erilaisia keinoja laskea jakolaskuja (käyttävät piirtämistä, tarinankerrontaa ja palikoita laskemisen apuna), ja mahdollisesti valitsevat itselleen sopivimman tavan laskea
- tunnin lopussa pelataan noppapelejä
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS
- lapset valitsevat kirjastokäynnillä kirjoja, joista he ovat kiinnostuneita, heitä rohkaistaan kokeilemaan jotain uutta, kirjastonhoitaja esittelee erilaisia vaihtoehtoja kaikille yhteisesti
- lapset kirjoittavat kertomuksia itsestään, haaveistaan, kokemuksistaan sekä kirjallisuuden perusteella saaduista inspiraatioista
YMPÄRISTÖOPPI
- kerrotaan kokemuksia siitä, missä on nähnyt matoja, onko halunnut koskea niihin, mistä syystä
- mennään ulos, jossa halukkaat saavat tarkastella matoja käsin, halukkaat voivat kaivaa lapiolla maata ja auttaa muita, halukkaat voivat kuvata niitä, jätetään madot toimiinsa sinne, mistä ne löydettiin ja siirrytään luokkaan
- tehdään oppikirjamateriaalin avulla tutkielmat madoista, opettaja antaa apukysymyksiä: luokka voi tehdä yhdessä oman ison posterin madoista, halukkaat voivat työskennellä yksin tai parin kanssa, opettaja ohjaa toimintaa
VÄLITUNNILLA
- on tärkeintä, että lapset liikkuvat ja koulun piha-alueella onkin erilaisia houkuttelevia liikkumismahdollisuuksia
- lapsi saa halutessaan levätä sille tarkoitetussa paikassa, lapsi voi halutessaan pyörittää kannustettua toimintaa, johon koulu antaa mahdollisuuden – on olemassa erilaisia pelivälineitä, joita voivat käyttää
RUOKAILU
- katsotaan yhdessä ruokakalenterista, mitä on ruuaksi, sen ainesosia voidaan pohtia, kuka tykkää kuka ei, rohkeneeko joku maistamaan uutta
- vaihdellaan ruokailuun menon järjestyksiä tilanteiden mukaan
- välillä voidaan opiskella aisteista: suussakin on kahdenlaista aistia (tunto- ja makuaisti), jotka vaikuttavat siihen, miten kukin reagoi erilaisiin ruoka-aineisiin
- joka ruokailuun valitaan kiertävä vastuulapsi, joka pitää huolen siitä, että luokan lähdettyä ruokalasta paikat ovat siistit, vastuulapsi myös ohjaa luokkajonon ruokailuun
- opiskellaan ruokailutapoja ja pohditaan, että ruokailu on hyvä hetki kuulustella luokkalaisten ajatuksia ja kokemuksia
TULEVAISUUSHARJOITUKSIA, MITÄ KAIKKEA SINUSTA TULEE ISONA
- keskustellaan siitä, että tulevaisuudessa tarvitaan erilaisia taitoja, ja päämääränä on hyödyntää erilaisia omia kiinnostuksen kohteita ja hyödyntää omia vahvuuksiaan: kannattaa opiskella laajasti ja erilaisia asioita, koska sillä pärjää työelämässä parhaiten, ja on hyvä oppia uutta pitkin elämää
- oppilaat hahmottelevat kolmenlaisia, erilaisia ”urapolkuja”, joiden portaisiin he kirjoittavat, mitä kaikkia taitoja tai alojen osaamista urapoluilla tarvitaan
- opettaja ohjaa ja ehdottaa jokaiselle alalle vuorovaikutustaitoja, tvt-osaamista, käytännön tekemistä, tutkivaa otetta ja kriittisyyttä
- persoonallisilla urapoluilla erottuu joukosta
- Esimerkiksi tässä astuu voimaan tarve kielenkäytön neutraaliudesta sukupuolien suhteen: emme esitä lapsille, että käsitteen lakiMIES tms. myötä asianajajan ammatti on piilo-opetuksena vain miehille ja niin edes päin eli olemme tietoisia siitä, että tuollaiset määreet voivat sulkea joltakin oven. Käytämme mieluummin käsitettä asianajaja. Tämä ei kuitenkaan nimitä kasvatusta tai opetusta sukupuolineutraaliksi, vaan on tietoisuutta siitä, että kielenkäyttö on merkitsevää.
Tässä kohtaa sukupuoliNEUTRAALIT käsitteet, joita esimerkiksi ammateista kirjoitettaessa yleisissä teksteissä, kuten lehdistössä tai instituutioissa käytettynä ovat tärkeitä ja niiden vaikutuksia, eikä mitään kukkahattuilua, vaikka se ei olisi juuri sinun elämääsi vaikuttanut. Tässä kohtaa haluan myös kysyä, että missä määrin, olet siitä tietoinen? Entä lastenkirjat, lelukuvastot, vanhempiesi mallit?
Sensitiivinen/tietoinen kasvatus ei poista tyttöjä tai poikia tai sukupuolten olemassaoloa, vaan korostaa heidän persoonallista kasvuaan ihmisiksi, olkoon se sitten todella poikamainen poika tai tyttömäinen tyttö tai poikamainen tyttö tai tyttömäinen poika tai kaikkea niiden väliltä ja lisäksi. Sensitiivinen kasvatus kuitenkin tunnistaa ja tiedostaa, että meitä ohjaa olemassaolevat käsitykset, käytänteet ja toimintamallit siitä, mikä ajatellaan poikamaiseksi tai tyttömäiseksi, mutta ei toista sitä näkökulmasta, että juuri sellainen PITÄÄ olla. Se on sukupuolitietoista toimintaa, mihin opetussuunnitelma (2014) pyrkii. Opetussuunnitelma (2014) ei tavoittele sukupuolineutraalia opetusta tai kasvatusta ja tasa-arvotyöoppaan tekijät perustelevat perusopetukseen tullutta sukupuolitietoisuuden käsitettä seuraavasti:
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 mukaan opetuksen tulee
olla sukupuolitietoista. Vuoden 2004 perusteet olivat pitkälti sukupuolineutraalit,
mutta kriittisten arvioiden mukaan niitä voidaan pitää jopa tyttöjen ja poikien
lähtökohtaisia eroja korostavina. Periaatteellinen muutos vuoden 2016 elokuussa voimaan tulevissa perusteissa on merkittävä. (s. 18.)
Käsitteitä sukupuolitietoinen opetus ja sukupuolisensitiivinen opetus on käytetty ristiin ja osin synonyymeinä. Sukupuolisensitiivisyys saattaa arkiajattelussa sekaantua tyttöjen ja poikien lähtökohtaisia eroja korostavaan ajattelutapaan eli essentiaalisuuteen. Perusopetuksen opetussuunnitelmatyössä ja siten myös tässä oppaassa käsitteeksi valittiin sukupuolitietoinen opetus. Sukupuolitietoisen opetuksen rinnakkaiskäsite on sukupuoli- ja tasa-arvotietoinen opetus, jonka opetus- ja kulttuuriministeriön segregaation lieventämistyöryhmä otti käyttöön loppuraportissaan 2010 tahtoen korostaa sitä, että sukupuolitietoisuus on välttämätön edellytys tasa-arvotyölle. (Jääskeläinen, Hautakorpi, Onwen-Huma, Niittymäki, Pirttijärvi, Lempinen & Kajander, 2015, 19, Tasa-arvotyö on taitolaji, Opas sukupuolten tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa)
SukupuoliTIETOINEN / sukupuoliSENSITIIVINEN opetus tai kasvatus tukee kenen tahansa persoonallista kasvun kokemusta, mutta ei jaa tai yleistä kokemuksia kahteen eri ryhmään. Sensitiivisessä ja tietoisessa kasvatuksessa opiskellaan sukupuolista ja evoluutiosta, ihmisen olemassaolosta ja maailman ilmiöistä ihan siinä kuin muutoinkin, sen tarkoituksena on ottaa huomioon erilaisia tapoja oppia, kokea ja käsittää maailmaa.
”Oppaasta nousi kohu, kun Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä lainattiin siitä kohtaa, jonka mukaan lapsia ei pidä enää puhutella joukkona ’tytöt’ tai ’pojat’.” Siinä kirjoitettiin näin:
Ensi vuoden alusta lähtien Suomen kouluissa ei enää puhuta tytöistä ja
pojista, jos kouluille annetut suositukset toteutuvat.
AINAKAAN EI PITÄISI PUHUA. Se liittyy
tasa-arvosuunnitelmaan, joka tulee pakollisiksi Suomen peruskouluissa.” Jutta Sarhimaa HS 18.10.2016
No, ymmärtäähän sen, että tuo on jäänyt monen ymmärrystä vääriymmärrykseksi muotoilemaan hyvin vahvasti. Kuinka sekaisin käsitteet ja käsitykset ovat menneet niin monessa median jutussa, kuten tässä. Kaivataan siis kriittistä monilukutaitoa aivan jokaiselta, jopa alojen ammattilaisilta ja median edustajilta.
Millaisessa opetus- ja kasvuympäristössä toivoisit lapsesi saavan kokemuksia kasvaa omaksi itsekseen?
Jos sinulta tai lapseltasi suljetaan pois sellaisia mahdollisuuksia, kuten kasvaa omaksi itseksesi, sellaiseksi kuin oma tahto, persoonalliset toiveet tai vahvuudet, kiinnostuksen kohteet ja omat merkitykset kuljettaisivat, millaisen toivon se antaisi elämällesi? Miten voisit kertoa tarinaasi siitä, kuka olet, jos jo ennen kuin pystyt kertomaan, kuka olet, jokin seikka määrittää sinut ennalta?
Mitä se tekee ihmiselle, että jokin ovi sulkeutuu siksi, että joku ulkopuolinen on määrännyt, että tämä ei kuulu sinulle? Se ei lisää toivoa ja sitä kautta hyvinvointia. Identiteetin rakentumisessa toivo, hyvinvointi ja mielekkäät, erilaiset mahdollisuudet kasvaa ihmisenä estävät pahoinvointia ja syrjäytymistä.
Voitaisiinko toimia tietoisesti ja sensitiivisesti kaikilla elämän osa-alueilla?
Voisivatko lausahdukset opetusta ja kasvatusalaa kritisoivista sukupuoliNEUTAALIUDEN päättömyydestä tai älyttömyydestä kasvatuksesta jättää jo sinne unholaan (kuten vuoden 2004 opetussuunnitelmakeskusteluun) ja nähdä se sen nykymuotona eli sukupuoliSENSITIIVISENÄ / sukupuoliTIETOISENA (kuten vuoden 2014 liitettävässä opetussuunnitelma- ja tasa-arvokeskustelussa)?
Yleisesti käsitettynä kaikkien lausujienkin taustalla on kysymys siitä, että tavoitellaan parhaalla mahdollisella tavalla sitä, että lapsesta voi tulla juuri sellainen, elämään myönteisesti suhtautuva persoona kuin hän itse haluaa ja kokee: miten kasvatetaan onnellinen lapsi. Se on kasvatuksen ja opetuksen keskeinen tavoite, jota edistetään tasa-arvoa lisäämällä ja olemalla tietoisia siitä, mikä estää tasa-arvoista ihmiseksi kasvamista.
Voitaisiinko nostaa luottamusta suomalaiseen kasvatustieteelliseen osaamiseen, jossa ymmärretään laajasti (myös) sukupuolen merkitystä kasvatuksessa sen monesta suunnasta ilman, että kasvatuksessa tuotetaan poikia tai tyttöjä?
Oppiessaan oppilas rakentaa identiteettiään, ihmiskäsitystään, maailmankuvaansa ja -katsomustaan sekä paikkaansa maailmassa. Samalla hän luo suhdetta itseensä, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan, luontoon ja eri kulttuureihin. Oppimisesta syrjäytyminen merkitsee sivistyksellisten oikeuksien toteutumatta jäämistä ja on uhka terveelle kasvulle ja kehitykselle. Perusopetus luo edellytyksiä elinikäiselle oppimiselle, joka on erottamaton osa hyvän elämän rakentamista. (POPS, 2014, 15.)
” Perusopetuksella on tärkeä tehtävä sukupuolten tasa-arvon edistämisessä ja sukupuolitietoisuuden lisäämisessä” (s.7).
” Sukupuolitietoinen opettaja osaa tukea oppilasta oman sukupuolen itsemäärittelyssä tämän prosessin eri vaiheissa” (s.13).
” Tasa-arvon tavoite ja laaja yhdenvertaisuusperiaate ohjaavat perusopetuksen kehittämistä. Opetus edistää taloudellista, sosiaalista, alueellista ja sukupuolten tasa-arvoa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 on sitouduttu sukupuolten tasa-arvon edistämiseen monesta näkökulmasta:
- Perusopetus kannustaa yhdenvertaisesti tyttöjä ja poikia opinnoissa. Jokaista oppilasta autetaan tunnistamaan omat mahdollisuutensa ja rakentamaan oppimispolkunsa ilman sukupuoleen sidottuja roolimalleja.
- Perusopetus lisää tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta.
- Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat perusopetuksen toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavia periaatteita.
- Opetuksen tulee olla sukupuolitietoista. Jokainen oppiaine edistää sukupuolten tasa-arvoa omalla tavallaan.
- Työtapojen, oppimisympäristöjen ja yhteistyökumppaneiden valinnassa kiinnitetään huomiota sukupuolittuneiden asenteiden ja käytänteiden tunnistamiseen ja muuttamiseen.” (s. 17)
Kuinka kukaan voi vastustaa tätä?
On aivan eri asia tyrmätä sukupuoliNEUTRAALI kasvatus, kuin se, että ymmärrämme ja olemme tietoisia sukupuolisuudesta, joka on läsnä aika monessa asiassa. SukupuoliNEUTRAALIIN kasvatukseen ei pyritä missään virallisessa tai hyvää edistävässä, tämän hetken, kasvatuskeskustelussa ja sitä pitääkin välttää. Siksi ihmettelen sen vastustamista. Voisitko paljastaa sellaisen instituution, joka kasvattaa sukupuolineutraalisti? Kritiikin voisi sitten kohdistaa sinne, ei suomalaiseen koululaitokseen tai kasvatustieteilijöille, jotka edistävät tasa-arvoa.
SukupuoliNEUTRAALIE kielenkäyttö eli käsitteiden, kuten ammattinimikkeiden, käyttäminen on puolestaan aivan eri asia kuin kasvatus, vaikka sekin toivottavaa. Ne ovat kuitenkin eri kontekstien keskusteluita, mutta mediassa ja keskustelupalstoilla luullaan, että ne ovat sama asia.
Kasvatuskeskustelu olkoon ja pysyköönkin sensitiivisenä ja tiedostavana.
Tarinan voima opetuksessa -kirja Onnimannin Seulassa
Lastenkirjainstituutti on valtakuntamme keskeinen toimija, joka edistää sekä tiedottaa lastenkirjataiteesta ja ylläpitää lasten- ja nuortenkirjallisuuden erikoiskirjastoa, joka sijaitsee Tampereella.
Lastenkirjainstituutin jäsenet saavat neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Onnimanni -lehden, joka käsittää monipuolisia katsauksia siihen, mitä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa on meneillään. Siinä esitellään kirjoittajia, haastatteluita, tarkastellaan alan tutkimuksia, teemoja ja kirjallisuuden uutuuksista klassikoihin. Kyseessä on maamme johtava painettu alan lehti, ja sitä voi tilata myös ilman jäsenyyttä.
Lehden vakiopalstat ovat:
- Puntarista löydät kirja-arvioita uusimmasta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta
- Lukutikku-palsta antaa opettajille ja kasvattajille vinkkejä kirjallisuuden käyttöön opetuksessa
- Kompassi-palsta avaa keskustelua ajankohtaisista aiheista
- Seula-palsta esittelee tutkimus- ja tietokirjallisuutta lasten- ja nuortenkirjallisuuden alalta
- Haavi-palstalla on ajankohtaisia palkintouutisia, tietoa tapahtumista ja ilmiöistä lastenkirjamaailmassa.
Olen lastenkirjainstituutin jäsen, ja minkä kiitollisen yllätyksen koinkaan sen viimeisimmän numeron avatessani. Paitsi, että sen teemoissa on tällä kertaa kiinnostavasti ja kootusti sanataiteeseen, tarinallisuuteen ja tarinoihin tarttuvat aiheet, myös kirjani Tarinan voima opetuksessa löytyy sen Seulan sivuilta Juli-Anna Aerilan lukemana ja arvioimana.
Juli-Anna Aerila, yhdessä Merja Kauppisen kanssa on julkaisst mm. PS-kustannuksella tietokirjat Sytytä lukukipinä – pedagogisia keinoja lukuinnon herättelyyn ja Kirjasta kaveri – Sytykkeitä lukijaksi kasvamiseen. Lisäksi hänellä on alan ansiona tutkimuksia ja dosentuuri sekä mainio ja kattava julkaisuluettelo, joten arvostan hänen sanojaan erityisen paljon. Olen niin kiitollinen, että lukiessani arvioita kyynelehdin, koska se koskettaa. Se on rakentavasti kirjoitettu ja tiedän, että Juli-Anna on samalla, tärkeällä asialla siinä, että tarinallisuus koskettaa meitä kaikkia ja sillä voidaan edistää monin tavoin hyvää. Sain myös hyviä vinkkejä avauksista, jotka eivät olleet minulle ennestään tuttuja.
Lisään tähän alle Onnimannin teemanumeron sisällysluettelon ja sanataidetta ja tarinallisuutta koskevia tekstejä lukuintoa ja identiteetin rakentelua sytyttämään.
Ajattelen, siis olen. Tai tarkennettuna yhdestä näkökulmasta: jäsennän aistimuksia ja hermosolujen värinää käsitteiksi. Valikoin sanoja ja käytän niitä, rakennan narratiivia itsestäni. Kirjoitan läsnäoloani maailmaan, siis olen.
Kieli on yksi ihmisen keinoista olla läsnä ja osallinen maailmassa. Kielen avulla leikimme, iloitsemme, rakennamme rakkautta ja vihaa. Hahmotamme tunteitamme sanallistamalla niitä. Otamme yhteyttä toisiin ihmisiin, sanomme: anteeksi, rakastan, haluaisin tehdä valituksen. Käsittelemme traumoja ja suunnittelemme tulevaisuutta. Rakennamme maailmoja, taidetta.
Me luomme kielen – ja kieli luo meidät.
Kieli on niin oleellinen osa identiteettiämme, että emme mitenkään pääse pakoon sitä. Edellä kuvatut Emma Puikkosen sitaatit tiivistävät kauniisti ajatuksen siitä, miten tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat osa identiteettimme rakentamisen taitoja. Myös niitä tehdään kielellisesti, vaikka niissä ei aina ulospäin kuuluisi sanoja.
Tunne- ja vuorovakutustustaidot ovat osa sitä, keitä me olemme, miten ja missä rakennamme identiteettiämme, eivät meistä erillisiä kokonaisuuksia. Ja siksi ihmisen kielellä rakentuvan identiteetin rakentumisen huomioonottaminen muiden muassa koulussa on tärkeää: ei pelkästään tunne- ja vuorovaikutustaitojen esiin tuominen erillisenä oppiaineena. Tarinallisuus identiteetissä on paljon enemmän. Mikä parasta, tämän hetken opetussuunnitelma antaa tälle pedagogiselle lähestymistavalle keskeiset puitteet, koska identiteetin rakentuminen on kirjattu sinne hyvänä ja kattavana kokonaisuutena. Kirjastani saat lisää ymmärrystä siitä, mitä identiteetin rakentuminen pedagogisesti tarkoittaa.
Lukuintoa ja identiteettiä –maailma on mahdollisuuksia täynnä!
Nina Maunu luki kirjani Tarinan voima opetuksessa
Käy kurkkaamassa, mitä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, toiminnallisen kielenoppimisen puolestapuhuja Nina Maunu, kirjoittaa kirjasta Tarinan voima opetuksessa. Hänen bloginsa tähän tektstiin pääset tästä.
Kiitos, Nina, sanoistasi!
Luulisi siis oman kokemukseni ja koulutukseni perusteella, että tarinallisuus opetuksessa on luontevaa ja jatkuvasti opettajilla käytössä. Kuitenkin tälle teokselle oli kyllä tilaus. En ole aiemmin törmännyt teokseen, jossa tarinallisuutta opetuksessa käsitellään näin monipuolisesti vankan identiteettiteorian kautta. Tarinallisuus ja sen tarjoamat menetelmät ansaitsevat tulla nostetuksi kirkkaammin esille. Kuten Kinossalo sen sanoo, tarinallisuuden käyttö opetuksessa tukee kenen tahansa oppilaan 1) tarinallisia taitoja antaa merkityksiä, 2) rakentaa tarinoita, 3) opetella argumentaatiota sekä 4) muodostaa käsitystä itsestä ja ympäröivästä maailmasta.
Nina Maunu
Suosittelen lämpimästi tutustumaan Ninan työhön ja blogiin. Olen itse malttamaton hänen kirjastaan Toiminnallinen kielenoppiminen. Odotan juuri nyt kirjastovaraukseni saapumista ja sen lukemista. Lupaan kertoa teille, millaisia ajatuksia se minussa herättää. Erityisesti olen kiinnostunut luvuista tarinallisuus ja visualisointi sekä toiminnallinen arviointi. Kerron mietteistäni tänne blogini puolelle myöhemmin.
Nina ylläpitää Facebookissa ryhmää Toiminnallinen kielenoppiminen, jossa on jäseniä yli 10 000.
Tarinan voima opetuksessa -kirjan näytesivut
Miksi identiteetin rakentumisen ohjaaminen on opetuksen ja kasvatuksen tehtäviä?
Miten identiteetin rakentumista voi ohjata, opettaa ja oppia?
Käy kurkkaamassa kirjani näytesivut täältä.
Kirjan voi tilata alennushintaan täältä.
Mitä identiteettipedagogi kertoo podcastissa identiteetistä, osallisuudesta, kiusaamisen ehkäisystä, tarinallisuudesta, itsestään? Kuuntele podcast täältä.
Kollegani Mauri Laakso kutsui minut mukaan podcast-kokonaisuuteen valovoimaisten kasvatus- ja opetusalan asiantuntijoiden Maria Uotilan, Taina Huttusen ja Johannes Ruohon kanssa. Olemme kaikki opettajia, mutta meitä yhdistää moni muukin asia, minkä huomasimme yhteispodcastissamme.
Sain omassa haastattelussani puhua identiteetin rakentumisesta ja tarinallisuudesta Maurin ohjaamana. Käy kuuntelemassa tiivis, tunnin mittainen, teoriaan ja tutkimukseen perustuva keskustelu. Takaan, että se aiheuttaa sinussa pohdintaa. Kuulenkin mieluusti, millaista pohdintaa se saa sinussa aikaan. Kommentoi alle, laita minulle viestiä tai soita. Pohdin kanssasi mieluusti lisää.
Tätä saa jakaa, koska tätä keskustelua koskeva tieto voi auttaa kasvatus- opetus- ja sosiaalialan työssä, onhan kyseessä lisääntyvä ymmärrys siitä, mitä tarkoittaa lapsen ja nuoren rakentuva identiteetti ja se, miten sitä voi käytännössä tukea varhaislapsuudesta alkaen. Tässä podcastissa kerron siihen liittyviä esimerkkejä. Miten opettaa ja oppia olemaan oma ainutkertainen itsensä, on keskeinen sanoma.
Kyseessä on ennenkuulematonta materiaalia ja elämäni ensimmäinen #podcast. Mauri helpotti ja kertoi, että päälle puhumiseni vaikutus johtuu Anchor-sovelluksesta, jolla haastatelu etänä nauhoitettiin.
”Leikki kesken -podcast ristipölyttää” käsittää yhteensä kuusi jaksoa, joissa Mauri ensiksi haastattelee meistä jokaista erikseen. Pääset kuulemaan kaikki jaksot mistä tahansa podcastiin vievästä linkistä. Tutustumme toistemme ääniin ja kertomuksiin, minkä jälkeen tapaamme toisemme ensi kertaa etänä yhteishaastattelussa. Sen teemaksi muodostui Opettaja on vastuussa oppimisympäristön ilmapiiristä.
Mauri on yli 30-vuotisen opettaja- ja kouluttajauransa aikana kohdannut kasvatuksen ja ohjauksen kenttää monesta näkökulmasta. Hänen elämänjälkeään on Leikki kesken, jonka maailmaan kannattaa käydä tutustumassa. Hän on alansa moniammatillinen osaaja, innostava ja innotatiivinen, syvästi ajatteleva ihminen, jonka kanssa olen ollut kuulolla tavalla tai toisella viimeiset kymmenen vuotta. Tapasimme Otavan opistolla koulutuspuuhissa.
Olen äärimmäisen kiitollinen, että pääsin mukaan tähän podcastiin ja sain tutustua näihin ympärilleen hyvää tekeviin ihmisiin.
Tarinallisuus podcast, klikkaa tästä. Linkin kautta löydät podcastin kaikki kuusi jaksoa.
Identiteettiasioita pääset seuraamaan myös facebookissa ja instagramissa.
Maiju Kinossalo
Tarinat opetuksessa ja kasvatuksessa 