KIELITIETOISUUS – miksi se koskettaa jokaista?

Viimeaikainen keskustelu monikielisten lasten opettamisesta ja koulussa pelkästä olemassaolosta #koulukone nostaa esiin kielitietoisuuden merkitystä. Vaikka näissä yhteyksissä kielitietoisuus nousee vahvasti esiin silloin, kun puhutaan monikielisten tai sellaisten lasten opetuksesta, jotka opiskelevat suomea itselleen uutena kielenä (S2-oppimäärä), moni ajattelee, että se koskettaisi vain jotain tiettyä opetusta tai joukkoa oppilaita.

Tämä on harha.

Kielitietoisuus, eli sen ymmärtäminen, että KIELI on se keskeinen väline,

jolla meistä jokainen opettaa, oppii

ja tulkitsee ja muotoilee merkityksiä omaan elämäntarinalliseen identiteettiinsä,

päivittäisiin kokemuksiinsa,

antaa merkityksiä oppimisen kohteena oleviin asioihin (joko myönteisiä, itseä koskettavia tai jopa niitä merkityksiä, että ”ei koske minua”, ”ei kiinnosta”) tai sitten johonkin aivan muuhun asiaan oletetussa oppimistilanteessa, kuten pohtiessaan sosiaalista suhdettaan muihin tai aamun tapahtumiin kotona,

on jokaista koskettava.

Kieli, se on juuri se, jolla jokainen lapsi koittaa osallistua luokan toimintaan, oppii ja seuraa opetusta. Narratiivisesti eli kerronnallisesti nähden toiminnalla on kielellinen ja tekemisen perfomatiivinen luonteensa (Peterson & Langellier) eli toimintakin on suhteessa narratiiviseen tapaan olla.

Joka ikinen oppilas tarvitsee opettajan, joka ymmärtää kielen merkityksen kaikessa opettamisessa ja oppimisessa – joka ikisessä oppiaineessa.

Matemaattis-loogista ajattelun tapaa tukee narratiivinen eli tarinallinen ajattelun tapa, sillä siinä kieli auttaa muotoilemaan logiikkaa inhimillisesti ymmärrettävään muotoon (Bruner).

Jokainen opettaja on kielen opettaja.

Kieli on läsnä joka kerta kun pyydetään avaamaan kirja tai opetetaan uutta asiaa, se on läsnä pienimmässäkin vuorovaikutuksen pedagogisessa rippeessä.

Kielitietoinen opettaja ymmärtää tämän. Hän esimerkiksi sanoo selkeästi, mistä kirja avataan ja samalla esimerkiksi näyttää sen toiminnallaan ja ehkä kirjoittaa sivunumeron esiin. Tässä on jo kolme kielitietoista ulottuvuutta, jonka avulla yhä useamman oppilaan on helpompi seurata opetusta, ja hypätä siihen mukaan, jos pienen hetken mieli kävi muualla.

On mahdollista, että juuri puheen aikana kuka tahansa oppilas on kiinnittänyt merkitystenmuotoiluaan aivan johonkin toiseen asiaan, mutta hänen on helppo hypätä mukaan sekunnin kuluttua, kun opettaja toimii kielitietoisesti.

Olen seurannut monikielisten lasten integrointitunteja. Lapsen luokan perälle sijoittaminen, epäselkeän suomen käyttäminen ja multimodaalisuuden puute saa suomea taitamattoman lapsen, mutta myös suomea äidinkielenäänkin puhuvan lapsen niin hämilleen ja osattomaksi opetuksen tilanteeseen, että itseä koskettavia merkityksiä opetettavasta aiheesta on vaikea luoda, kun oma kielellinen merkitystenantotovi meneekin siihen, kun miettii jo tehtävänannon alussa, että en ymmärrä.

Pieni panostus kielitietoiseen lähestymistapaan pitää mukana.

Se pitää syvemmin mukana ne, joidenka mieli seikkailee ja mukana ne, joiden suomen kielen taito ei ole vielä tarpeeksi hyvä. Kielitietoinen opettaminen koskettaa kaikkea ja kaikkia. Jokainen voi kokea enemmän osallisuutta opetukseen, luokkaan, pedagogiseen rakkauteen ja omaan oppimiseensa silloin, kun opettajalla on kielitietoinen ote.

Se alkaa siitä, että ymmärtää kielen merkityksen.

Jokainen lapsi, jokainen oppilas ja jokainen opettaja tulkitsee ja muotoilee sillä elämäntarinallista identiteettiään varhaislapsuudesta elämän viimeisiin päiviin saakka. Se on prosessi, joka ei ole koskaan valmis. Ja sitä voi myönteisesti tukea, kohdata ja opettaa.

Kieli.

Koulussa on lapsia, jotka halkeavat innosta oppia, opiskella ja kohdata aikuisia ja vertaisia. Kielitietoisuudella on tässä rytäkässä mieletön merkitys. Koska kieli on se, jolla jokainen lapsi kuljettaa myös koulumuistojaan elämänsä loppuun saakka. Sitä käytetään myös oppimisessa ja opittujen asioiden mieleenpainamisessa.

Eihän meistä kukaan halua, että mieleen jää se, että en päässyt mukaan.

Koulussa on lapsia. Lapsia, jotka opiskelevat. Koulussa ei ole erityisoppilaita, tukioppilaita, S2-oppilaita, tavallisia oppilaita, normaaleja oppilaita. He opiskelevat sellaisia asioita, jotka ovat heidän elämässään hyödyllisiä, sellainen jonkun kohdalla on esimerkiksi S2-oppimäärä, jonkun kohdalla jokin muu kieli.

Ja meidän kansakuntamme tarvitsee hyvinvoivia lapsia.

Kielitietoinen ote edistää jokaisen lapsen osallisuutta, mikä lisää hyvinvointia.

Kirjoitan elämäntarinallisesta identiteetistä ja kielen merkityksestä kirjassani Tarinan voima opetuksessa ja esimerkiksi syksyllä ilmestyneessä artikkelissamme kuvaamme kielten merkitystä siinä, kun koulussa opetetaan lapsia, jotka ovat muuttaneet suomeen. Elämäntarinaa muotoillaan kielellä, ja se vaikuttaa kaikkeen oppimiseen.

Kinossalo, M., Jousmäki, H., & Intke-Hernandez, M. (2022). Life-story pedagogy for identity: Through linguistic and cultural recognition to participation and equity. Apples – Journal of Applied Language Studies.

Kieli kulkee läpi kaiken opettamisen, oppimisen ja identiteetin, ja näissä kaikissa muotoutuu vastauksia kysymykseen ”kuka olen”.

Katso uutiset, jossa opetusneuvos Katri Kuukka muotoilee kielitietoisuutta kohdasta 6:54 https://areena.yle.fi/1-62874934

Kiitos Katri Kuukka, että pidät kielen ääntä yllä.

Julkaissut Maiju Kinossalo

Luokanopettajankoulutuksen käynyt väitöskirjatutkija ja identiteettipedagogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: