Nina Maunu luki kirjani Tarinan voima opetuksessa

Käy kurkkaamassa, mitä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, toiminnallisen kielenoppimisen puolestapuhuja Nina Maunu, kirjoittaa kirjasta Tarinan voima opetuksessa. Hänen bloginsa tähän tektstiin pääset tästä.

Kiitos, Nina, sanoistasi!

Luulisi siis oman kokemukseni ja koulutukseni perusteella, että tarinallisuus opetuksessa on luontevaa ja jatkuvasti opettajilla käytössä. Kuitenkin tälle teokselle oli kyllä tilaus. En ole aiemmin törmännyt teokseen, jossa tarinallisuutta opetuksessa käsitellään näin monipuolisesti vankan identiteettiteorian kautta. Tarinallisuus ja sen tarjoamat menetelmät ansaitsevat tulla nostetuksi kirkkaammin esille. Kuten Kinossalo sen sanoo, tarinallisuuden käyttö opetuksessa tukee kenen tahansa oppilaan 1) tarinallisia taitoja antaa merkityksiä, 2) rakentaa tarinoita, 3) opetella argumentaatiota sekä 4) muodostaa käsitystä itsestä ja ympäröivästä maailmasta.

Nina Maunu

Suosittelen lämpimästi tutustumaan Ninan työhön ja blogiin. Olen itse malttamaton hänen kirjastaan Toiminnallinen kielenoppiminen. Odotan juuri nyt kirjastovaraukseni saapumista ja sen lukemista. Lupaan kertoa teille, millaisia ajatuksia se minussa herättää. Erityisesti olen kiinnostunut luvuista tarinallisuus ja visualisointi sekä toiminnallinen arviointi. Kerron mietteistäni tänne blogini puolelle myöhemmin.

Nina ylläpitää Facebookissa ryhmää Toiminnallinen kielenoppiminen, jossa on jäseniä yli 10 000.

Julkaissut Maiju Kinossalo

Luokanopettajankoulutuksen käynyt väitöskirjatutkija ja identiteettipedagogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: