Kokemuksen pukeminen sanoiksi: syy-seuraussuhteiden ja merkitysten muotoilun tärkeä taito

Koronavirusepidemian aikaan olen huomannut olevani sellaisen tapahtuman osana, joka on ollut niin uusi ja tuntematon kokemus, että sitä ei ole pystynyt itse, eikä kukaan ympärilläkään ole pystynyt sitä järjellisesti sanoittamaan, vaikka tiede siihen voimakkaasti pyrkii. Tapahtumaketju alkoi yhtäkkiä. Se huomautti maailman epävakaudesta ja ennustamattomuudesta, maailmanlaajuisesti nopeasta ilmiöstä, jonka kulkua ei ole voinut ennustaa edes virustauteihin perehtyneet maailman johtavat lääkärit. Kukaan ei alkujaan tiennyt, miten kokemuksen voisi jäsentää ajalliseen jatkumoon, miten ja mistä löytää syy-seuraussuhteita tai sitä, mitä se tulee viimein merkitsemään. Kaikilla on ollut vain hajanaisia käsityksiä sieltä täältä, ja niitä hämmennetään sosiaalisessa mediassa disinformaatiolla ja misinformaatiolla jopa valtioiden päättäjätasolla.

Olen kokenut tämän kiintoisaksi muistutukseksi siitä, millaisen hämmennyksen maailmassa lapset ja nuoret ovat aina, kun he kokevat jotain uutta. Uuden kokeminen vaatii valtavan määrän taitoja, joiden välinein kokemuksia puetaan tarinan asuun: jäsennetään ajallisesti, syy-seuraussuhteita rakennetaan yhdessä muiden kanssa ja pyritään ymmärtämään, mitä se tarkoittaa ja merkitsee itselle, mistä se tuli ja miten se jatkuu. Kun uutta asiaa oppii ymmärtämään, tieto tulee osaksi itseä ja uutta ymmärrystä sovelletaan osaksi omaa elämää.

Jos lapsella tai nuorella ei ole keinoja sanoittaa, tulkita, tapahtumaa, sitä on mahdotonta ymmärtää tai löytää siihen merkityksiä. Tämä aiheuttaa niin suurta hämmennystä, että ehkä vain koronaviruksen mukana tuoma maailmanlaajuinen hämmennys voi siitä aikuisen mieleen muistuttaa. Kun lasta tai nuorta tuetaan tietoisesti, on mahdollista, että hän oppii käyttämään tarinallisia taitojaan jäsentämään tapahtumia ja opittavia asioita.

Kun lapset ja nuoret joutuvat maailman epävakaudessa rakentamaan omia merkityksellisiä tarinoitaan, omia suhteitaan ja asemoitumistaan maailmassa sekä ajallista, myönteistä ja monipuolista elämäntarinallista identiteettiä, on selvää, että tätä taitoa täytyy opettaa ja tehdä heille näkyväksi. Lisäksi opetuksen tai kasvatuksen aihesisällön tai siihen liittyvän tilanteen merkityksellistäminen mahdollistaa siitä syntyvän muistiin jäävän tarinan muodostumista. Koska puolestaan merkityksiä rakennetaan tarinallisessa prosessissa, on tarinallinen tapa perustavanlaatuinen keino tarttua sekä identiteettiin että oppimiseen. On tärkeää tunnistaa, että emme vain opeta tarinoiden kautta, vaan lapsi rakentaa omia tarinoitaan suhteessa itseensä, muihin ja maailmaan sekä aikaan ja paikkaan.

Koronavirus asettaa koko maailman prosessoimaan maailmanlaajuista tapahtumaa monin tavoin. Jo tässä vaiheessa eri yksilöiden, sosiaalisten yhteisöjen, perheiden tai kulttuurien tarinat ja suhtautumiset siihen eroavat toisistaan. Sen on muistutus siitä, miten sidoksissa tarinoiden rakentuminen on aikaan, paikkaan, sosiaalisiin suhteisiin, kykyihin muodostaa tarinoita tai kulttuureihin ja uskomuksiin tai aikaisempaan tietoon. Joku tulkitsee, että asia ei kosketa itseä, kun taas toinen näkee epidemian maapallon omana keinona tasapainottaa kulutusta. Toisten murheena on talouden lasku ja toiset murehtivat vanhempiaan tai muita riskiryhmiin kuuluvia. Joku on pelon vallassa ja toinen ei välitä siitä yhtään. Viruksen alkuperästä on useita tarinoita, myös väärää tietoa, ja viruksen tulevaisuuden käyttäytyminen saattaa johtaa pohtimaan sitä, miten se vaikuttaa ihmisiin tulevaisuudessa.

On selvää, että samasta tapahtumasta voi muodostua useita erilaisia tarinoita jopa perheen sisällä ja on mahdollista, että omakohtaisesti sitä tulee tulkinneeksi oman joko piilossa olevan tai tietoisen uskomuksen tai ideologian kautta. Tulkintaan ja tarinan muodostumiseen saattavat vaikuttaa myös paikka tai elämäntilanne, jokin muu tapahtuma, jossa oli juuri tuolloin. Tämä konkretisoi sen, miksi tapahtuma semanttisessa mielessä on tietoon liittyvä, mutta kokemukseksi tulkittuna se saa omakohtaisen tarinan muodon. Siksi tapahtuma ja siitä kerrottu tarina samasta tapahtumasta voivat olla eri tavoin tulkittuja. Näin tarinallisella prosessilla on eri tasoja, kuten yksilöllinen, sosiaalinen ja kulttuurinen sekä ajallisia, ja maantieteellisiä tai avaruudellisia ulottuvuuksia, ja se on aina tilanteeseen sidottu.

Miten sinä puet täysin uuden kokemuksen sanoiksi? Miten voit ohjata lasta siinä?

Julkaissut Maiju Kinossalo

Luokanopettajankoulutuksen käynyt väitöskirjatutkija ja identiteettipedagogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: